Meitä on moneksi. Ainakin kolmeksi. Yhdet ovat sellaisia, jotka ovat kiinnittyneet menneisyyteen. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa, esimerkiksi nykyisin viisikymppisillä musiikkimaku on pitkälti kultaiselta kasikyt-luvulta ja se on ihan ok. Onneksi harvemmat ovat kuitenkaan muotiasioissa sinne jääneet. Toiset ovat sitten sellaisia, jotka suuntautuvat tulevaisuuteen. Harvemmat kuitenkaan mihinkään spesifiin tulevaisuuden vuosikymmeneen. Kolmannet yrittävät jotenkin kiinnittyä kulloiseenkin nykyhetkeen, mutta heitä on harvassa.
Tulevaisuuteen suuntautuvat ovat siitä onnellisessa asemassa, että tulevaisuudessa olevia asioita ei voi katua. Tai kyllähän sellaisiakin mielenterveyden häiriöitä varmaan on, mutta noin niin kuin yleensä. Tulevaisuudessa varmasti kadutaan ja paljon, mutta silloin kadutaan menneisyyttä ja sehän on ihan eri asia. Mutta jos nyt, siis tulevaisuuden menneisyydessä eli jokahetkisessä tämänhetkisyydessä jota nykyisyydeksikin kutsutaan, tekee viisaita päätöksiä ja sattuu vielä olemaan jonkin verran onnekas, niin sitten tulevaisuudessa olevissa senhetkisyyksissä ei pitäisi olla mitään kaduttavaa, vaan päinvastoin voi nauttia silloisessa menneisyydessä kylvettyjen tekojen hedelmistä.
Sinänsähän tämä on aivan simppeliä. Miksi maailmassa sitten on niin paljon ihmisiä, jotka ovat tehneet vääriä valintoja ja nyt sitten ovat sen johdosta onnettomia? Ja jokaisellahan meistä on varmaan joku asia, joka kaduttaa. Pystyisikö jokainen miettimään, että mikä oli se yksi päätös, joka aiheutti nykyisen katumukseen johtavaan tilanteen? Nyt vähän sitten oikaisen, eli teen tarinankerronnassa tuottavuusloikan, toivottavasti fiksut lukijat pysyvät perässä. Toivon, että ihan tässä läheisessä tulevaisuudessa, kun tekoäly ja big data ja mitä näitä muita suuren tietomääräpuuron hämmentäjiä onkaan, kehittyvät niin, että saamme ihmisten päistä nanoboteilla vaikka vain ihan bluetooth-yhteydellä kaivettua – anonymisoituna tietenkin – kaikki muistot päätöksistä ja niistä aiheutuneista asioista. Sitten vain vähän dataa analysoiden saadaan aikaiseksi säännöstö, joka nostaa ihmiskunnan onnellisuuden uudelle tasolle. En usko siihen, että kärsimys jalostaa, enkä siihen, että jokaisen sukupolven on tehtävä ne samat virheet kuin edellistenkin. Jo nyt on paljon hyvin konkreettista ohjeistoa, joka periytyy vanhemmilta lapsille, paremmin tai huonommin. Ei kannata syödä metsässä sieniä, työntää sukkapuikkoa sähkörasiaan eikä juosta sakset kädessä.
Kun tällainen ihmiskunnan laajuinen parinkin sukupolven mittainen ohjekirjasto saadaan luotua, niin teknologia on jo niin pitkällä, että takaisinsyöttö ihmisten päihin ei ole mikään ongelma. Tai siinä vaiheessa käytössä lienee jo jossain Amazonin pilvessä yhteisäly, joka aina välillä huomauttaa, että kuule menemällä alle sentin paksuiselle jäälle sinulla noin sadan prosentin mahdollisuus upota veteen ja koska et osaa uida, niin hukut. Sittenhän tämä yhteisäly aina välillä voisi ottaa hologrammi-muodon ja tuoda parin vuosituhannen välein ihmisille tiivistetyt ja päivitetyt ohjeet vähän konkreettisemmassa muodossa. Vaikka tärkeimmät kymmenen. Vaikka kivitauluissa.
Noin. Tässähän oli jo nuorelle sukupolvelle tavoitetta. Eikun hihat ylös ja hommiin. Nyt siis kannattaa opiskella data-analytiikkaa, tekoälyä, mikroneurokirurgiaa ja päätöksenteon perusteita. Päätöksenteko kaikkiaan on aika hyvä osaaminen, varsinkin jos se yhdistyy hyvään muistiin ja eritoten edes välttävään älylliseen kapasiteettiin. Eli kannattaa harjoittaa myös muistia. Älyllinen kapasiteetti valitettavasti ainakin vielä näin nykyaikana on suurin piirtein se, mitä on geeneillä annettu. Tulevaisuudessa tuokin asia hoituu parilla verkkokaupan klikkauksella. Mutta palaan vielä tuohon muistiin. Jonkun verran vastaani on pitkän elämäni aikana tullut menestyneitä henkilöitä ja kukaan ei ole erottunut huonomuistisuudellaan. Päinvastoin, useimmilla on melkein pelottavan hyvä muisti. Muistia voi harjoittaa. Toisaalta on ymmärrettävä myös se, että muistissa pätee myös motivaatio: ne asiat muistaa, jotka haluaa ja jotka ovat tärkeitä. Tai jotka ovat aiheuttaneet jonkun tunnereaktion. Jokaisella lienee jonkinlaisia muistikuvia maitohampaiden irtoamisesta. Siinä nimittäin on ihmiselämä pienoiskoossa. Tuskallinen päätös, joka vääjäämättä lähestyy. Pois se on revittävä, vaikka se sattuukin. Oikealla ajoituksella voi hieman helpottaa tilannetta. Mutta sen jälkeen elämä hymyilee, kun taas voi syödä näkkäriä. Pitää siis olla kiinnostunut oikeista asioista, jotka sitten muistaakin helposti.
Niin, olinkin unohtaa! Pitkämuistisimmat lukijat varmaankin ihmettelevät, että jutun rivit alkavat loppua, mutta otsikolle ei ole vielä tullut mitään selitystä. Se onkin yksi guugletuksen ihmeistä. Kirjoitat sinne sanan Future, niin kyseinen herra tulee ensimmäisenä hittinä. Sinänsä sopivaa, koska hän näköjään tekee hittejä ihan työkseen.