Julkishallinto seuraa kiinteänä osana yhteiskuntaa jossain määrin tietoteknologian muutostrendejä ja ismejä. Yleensä tämä tapahtuu muutaman vuoden viipeellä, mutta viime aikoina tahti on tiivistynyt ja megatrendeihin on tartuttu tarmokkaasti. Turhan usein syy aktiivisuuteen on ollut kovin raadollinen eli toiminnallisten säästöjen etsintä. Parempia tuloksia on kuitenkin havaittu saavutettavan, mikäli euron metsästyksen ohella on panostettu myös asiakaslähtöisiin toiminto- ja prosessiuudistuksiin. Tosin termi asiakas on hallinnossa turhan suppea. Parempi olisi puhua panosten haltijasta -stakeholderista – sillä kaikilla meillä on panoksemme tässä yhteisessä yhteisössämme, jota Suomen tasavallaksi kutsutaan.

Nykyinen hallitus on asettanut pääministeri Sipilän suulla tavoitteeksi, että Suomen tulee olla edelläkävijä tekoälyn soveltamisessa palveluihin ja työtehtäviin. Asiasta on laadittu selonteko, joka on lokakuun lopussa päättyneen lausuntokierroksen läpikäytyään matkalla eduskunnan silmäiltäväksi. Hallinnon kannalta on luonnollisesti merkittävässä määrin kysymys yhteisten pelisääntöjen luomisesta tekoälyn hyödyntämisessä. On löydettävä tasapaino esimerkiksi tiedon hallinnan , käytön ja yksityisyyden suojan näkökulmista. Suomi ei luonnollisesti ole asian äärellä yksin. Useat maat ovat asettaneet tavoitteita pyrkimyksissään tekoälyn soveltamisen ykkösmaaksi. Erityisesti suurvaltojen näkökulmasta tekoälyn hyödyntäminen nähdään strategisena teknologiana ja mahdollisuutena jopa globaaliin ylivaltaan. Kuka hallitsee tekoälyä, hallitsee maailmaa, on todennut esimerkiksi Venäjän presidentti Putin.

Kansallisen hallintomme osalta on todettava, että harvalla hallinnonalalla on varsinaisia tietopolitiikkaan tai tekoälyyn liittyviä kattavia linjauksia. Sinänsä kehittämistyötä tehdään runsaasti, mutta se mitä on laskettavissa digitaalisaation edistämiseksi, robotiikan hyödyntämiseksi tai tekoälyn implementoimiseksi vaikuttaa monessa tapauksessa olevan tulkinnanvarainen kysymys kauneuden ollessa katsoja silmässä. Edellä viitattuihin yhteisiin pelisääntöihin liittyy luonnollisesti tarve sääntelyyn. Tätä tullaan työstämään sekä kansallisella että EU-tasolla. Tekoälyn ollessa merkittävä kilpailutekijä on vaarana myös, että Euroopan ohitse ajetaan oikealta ja vasemmalta. Siellä missä tietosuojakysymykset eivät ole korkealla prioriteetissa, kuten esimerkiksi Kiinassa, on innovatiivisille kehittäjille tarjolla huimia mahdollisuuksia myös tekoälyn saralla turhan sääntelyn estämättä innovointia.

Kehitykseen tulevat vahvasti liittymään vastuu- ja vaikkapa oikeuskysymykset. Mikä taho kantaa vastuun, kun tekoäly tekee virheen? Laitevalmistaja, algoritmin laatija, ohjelmistokehittäjä vai ehkä omistaja? Hyvä vai paha tekoäly? Mitäpä jos tekoäly kehittyy yltiöliberaaliksi tai äärifasistiksi jalostaessaan tietoa ja mallintaessaan todellisuutta saamansa syötteen perusteella? Missä kulkee raja, jolloin voidaan katsoa, että tekoälylle on kehittynyt tietoisuus ja jos se on määritettävissä, kuuluvatko sille ihmisoikeudet? Asiat, joiden äskettäin tulkittiin olevan tieteiskirjallisuuden satoa, ovat edessämme pikemmin kuin arvaammekaan. Joko kohta tarvitsemme tekoälyyn ja robotiikkaan sovellettavaksi tieteiskirjailija Isaac Asimovin luomat kolme pääsääntöä? Siirrymme tekniikan pohdinnasta etiikan ja moraalin pelikentälle, jossa kaikki ei olekaan enää matemaattisesti todennettavissa.

Tekoälyn kehityksellä on vaikutuksensa työllisyyden ohella myös mm. tasa-arvo- ja tasapuolisuuskysymyksiin, vastuu- ja valtaproblematiikkaan – tekeekö tekoäly päätökset – sekä yleensä inhimillisyyteen. Viimeksi mainittu on ihmiselämässä vahvuus- ja heikkoustekijä, jonka opettaminen tekoälylle vaikuttaa haastavalta tehtävältä. Kovin sumeasta logiikasta ja monimuuttuja-analyysistä kun tuolloin on kysymys. Inhimillisyyttä, etiikkaa ja moraalia on mahdotonta pukea kaavamuotoon ja koodata edes monikerroksiseen logiikkaan.

Ulkoasiainhallinnon näkökulmasta tekoälyn käytännön soveltaminen on toistaiseksi ollut lähinnä automaatiota ja robotiikkaa. Päätöksenteon problematiikkaa on selkeytetty tuomalla tietopohja-analyysein hakemuksia päätöskäsittelyyn, mutta jossa lopullisen päätöksen tekee vastuuperustaisesti kuitenkin ihminen. Toisaalta mentäessä syvemmälle hallinnonalan  haasteisiin tiedon jalostamisessa ja tuomisessa päätöksenteon perustaksi – kyseessä yksi diplomatian harjoittamisen perustehtävistä – tekoälyn hyödyntäminen massatiedon jalostajana on potentiaalinen apuväline. Hybridivaikuttamisen saralla tekoäly on sekä hyvän että pahan poliisin roolissa profiloitaessa ja arvotettaessa yhteiskunnan vaikuttajia ja heidän motiivejaan, vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Yksittäisenä esimerkkikysymyksenä diplomatian ja kauppapolitiikan kentässä voidaan nostaa esille tematiikka älykkäistä tai autonomisista aseista. Niiden hallinta ja käyttö perustuvat algoritmiin, joten onko ko. algoritmille oltava vientilupa silloin kun kaupankäyntiä harjoitetaan? Käytännössä asia on jo nyt niin, että lupa tarvitaan. Mutta kun kaupankäynti on jatkossa enemmän kappaletavaran sijaan ohjelmistoja, tulkinnan haasteet kasvavat. Tällaisiahan kehittyneet asejärjestelmät ovat jo nyt.

Lopuksi on syytä esittää kysymys, millainen tulee jatkossa olemaan yksityisen ja julkisen sektorin suhde tekoälyn aikakaudella. Millaista osaamista, tuotteita tai palveluja yksityisen sektorin tulisi ensisijaisesti kyetä tuottamaan julkishallinnolle? Ja toisaalta millaisen toimintaympäristön julkishallinnon tulisi kyetä luomaan, joka edesauttaisi tekoälyyn pohjautuvan alustatalouden kehittymistä yrityskentässä? Kuten edellä esitetystä on nähtävissä, tekoälyyn liittyy vielä runsaasti vastausta vailla olevia kysymyksiä. Niiden parissa käytävän painiskelun on kuitenkin tuotettava pikaisesti tuloksia, sillä tulevaisuus on jälleen kerran täällä jo tänään.


Ari Uusikartano on toiminut julkishallinnon ICT-alan johtotehtävissä noin 30 vuoden ajan. Hän toimi Tietotekniikan Liiton (nyk. Tivia) hallituksessa vuosina 2006–2010. Tietoammattilaiset ry valitsi Uusikartanon vuoden tietojohtajaksi 2011. Artikkelissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta hänen työnantajansa näkemyksiä.

Teksti on mukaelma kirjoittajan Sytyke ry:n tekoälyseminaarissa pitämästä esityksestä.