Hypetystä tervejärkisesti - page 9



Skrollaa alaspäin ja lue lisää...

Aivoton tulevaisuus

Ensimmäiseksi teknologistit veivät jalat, sitten veivät kädet, ja lopuksi näyttävät vievän päämme. Automaation uhkakuvilla on peloteltu ainakin teollisesta vallankumouksesta asti, eikä täysin syyttä: automaatio vei tietyiltä sektoreilta työpaikkoja ja muutti yhteiskuntarakenteita, mutta kekseliäinä ihmiset onnistuivat aina pakenemaan vääjäämätöntä: työ siirtyi pois fyysisestä kohti asiantuntevaa, erikoistuneempaa ja ylipäänsä älyllisempää. Osoituksena tästä on voimakas kasvu korkeakoulujen opiskelijamäärissä…

Read more

Digitalisaation sukupolvet

Ihmissukupolvi mielletään yleensä noin 30 vuodeksi. Likimain vastaavan pituisia sukupolvia on nähtävissä myös tietotekniikan kehityksessä. Vallitsevaan sukupolveen saadaan koulutus, työelämässä ehkä siirrytään seuraavaan, mutta ei enää sitä seuraavaan. Tietotekniikan sukupolvet Assembleristit (Assembler Enablers) Assembleristit edustavat tietotekniikan pioneeriaikojen sankareita. Alkaen laskukoneista ja oivaltamalla, että kaiken (laskemisen, tekstinkäsittelyn, kuin toimintaohjeet ym.) voi esittää binaarisesti. 1930 luvulla kehitetty..

Read more

Digitalisaation pitää tuottaa meille työkaluja!

Selvää on, että hyvillä työkaluilla varustettu asiantuntija saa paljon enemmän aikaan kuin huonoilla työkaluilla varustettu. Esimerkiksi metsuri moottorisahan kanssa on tehokkaampi kuin metsuri pokasahan kanssa. Tietotyössä voidaan sanoa, että työkalut ovat osa meidän älykkyyttämme. Taskulaskininsinööri oli laskutikkuinsinööriä tehokkaampi, FEM (finite element method) -ohjelmistolla varustettu insinööri päihittää tehokkuudessa taskulaskininsinöörin mennen tullen. Hyvistä työkaluista tulee jopa meidän..

Read more

75 ajatusta käyttäjäkokemuksesta

Käyttäjäkokemus on aikamme muotisanoja tuotteiden ja järjestelmien suunnittelussa. Kovin usein ei kuitenkaan mietitä mistä siinä on kysymys, miten se liittyy muihin asioihin. ja miten siihen pitäisi suhtautua. Siksipä tässä on nippu ajatuksia aiheesta. Aika tiiviisti. Niiden tavoitteena on herättää lukijan omia ajatuksia. Mahdollisimman laajasti. Elämme kokemuksellisuuden aikaa 1. Joitakin vuosia sitten me saavuimme kokemuksellisuuden aikaan…

Read more

Hankinnoilla parempi arki

Käytettävyyden arviointi osana järjestelmäkilpailutusta parantaa työntekijäkokemusta. Tietojärjestelmät ovat tietotyöläisen työkaluja, joiden käyttö on parhaimmillaan miellyttävää, tehokasta ja vaikuttavaa. Arjen keskusteluissa esiin nousevat kuitenkin useammin tuskailut, kuin riemunkiljahdukset. Olisiko voitu hankkia parempi järjestelmä? Käytettävyysarviointiin osallistumalla työntekijät organisaation eri tasoilla pääsevät vaikuttamaan julkiseen hankintaprosessiin ja tutustumaan tulevaan työvälineeseensä ennen hankintapäätöstä. Osallistuminen sitouttaa, hallitsee odotuksia ja valmistaa muutokseen. Ihmislähtöisyys..

Read more

KAOS-ilta: Kyber ja KA 27.5.2021

Tervetuloa kokonaisarkkitehtuurin osaamisyhteisön (KAOS:n) järjestämään KAOS-iltaan kuulemaan kyberturvallisuudesta ja kokonaisarkkitehtuurista. Tilaisuus alkaa torstaina 27.5.2021 klo 16.30. Tilaisuudessa puhujina toimivat Patrik Maltusch / Aalto yliopisto:  Analyysiä luottamuksesta Turvallisuuden yhteydessä käytetään usein myös termiä ’luottamus’. Patrik avaa meille esityksessään mitä se oikeastaan tarkoittaa ja millä tavalla eri tavoin luottamus voi näyttäytyä. Esitysdiat Oskari Forsblom / Coala Oy:..

Read more

TestausOSY:n Laatu ja testaus -lehti on lopetettu

Sytykkeen testauksen osaamisyhteisön TestausOSY:n Laatu ja testaus -lehti on tullut tiensä päähän eli lopetettu. Kaikilla julkaisuilla on elinkaarensa, joillain pidempi ja joillain lyhyempi. Ikää kertyi tälle sentään melkein kymmenen vuotta (eka numero 2012, viimeinen 2020). Miksi se on tullut elinkaarensa päähän? Indikaattorit ensin. Lehteen ei enää juurikaan ehdoteta juttuja (eikä niitä ole aiemminkaan ollut kauheasti..

Read more

Saavutettavuus – Webinaari 17.5.2021

Sytykkeen 17. päivän webinaarit jatkuvat saavutettavuuden merkeissä. EU:n saavutettavuusdirektiivin ja sen kansallisesti täytäntöönpanevan digipalvelulain vaatimuksia on sovellettava 23.6.2021 alkaen myös julkisen sektorin mobiilisovelluksiin. Vastaavia vaatimuksia on pitänyt soveltaa sääntelyn velvoittamien toimijoiden kaikkiin verkkosivustoihin viimeistään 23.9.2020 eteenpäin. Webinaarissa kuulemme miten saadaan mahdollistettua kaikkien pääsy palveluihin ja saamme katsauksen seniorikansalaisten saavutettavuustarpeisiin. 17-17:45 Selkeä ja ymmärrettävä, seniorin web-sivun..

Read more

KAOS jäsentiedotteiden postituslista

KAOS:n, kokonaisarkkitehtuurin osaamisyhteisö, isännistö on ottanut käyttöön jäsentiedotteiden uutiskirjealustan. Uutiskirjeen avulla voimme tiedottaa jäsenille entistä paremmin esimerkiksi osaamisyhteisön tulevista tapahtumista, seminaareista sekä muista ajankohtaisista asioista. Jos siis haluat jatkossa saada KAOS-jäsentiedotteet uutiskirjeenä, käy liittymässä postituslistallemme osoitteessa https://mailchi.mp/593b801148f0/tilaa-kaos-uutiskirje KAOS osaamisyhteisön sivut

Systeemisyydestä tukea digitaaliseen transformaatioon

Digitaalisista transformaatioista onnistuu alle 30 %. Kymmenestä onnistumistekijästä seitsemän liittyy ihmisten toimintaan. Ihmissysteemien monimuotoinen dynamiikka haastaa systeemityön viitekehykset. Transformaation onnistumiseksi tarvitaan uudenlaista systeemistä ymmärrystä. Se voi parhaimmillaan tuoda helppoja ratkaisuja kompleksisiinkin ongelmiin transformaatiossa. McKinseyn globaalin kyselytutkimuksen [1] perusteella organisaatioiden onnistuminen digitaalisessa transformaatiossa on laskenut 2010-luvulla. Vastaajien organisaatioista 16 % oli kyennyt parantamaan suorituskykyään tai ylläpitämään..

Read more