Ihmissukupolvi mielletään yleensä noin 30 vuodeksi. Likimain vastaavan pituisia sukupolvia on nähtävissä myös tietotekniikan kehityksessä. Vallitsevaan sukupolveen saadaan koulutus, työelämässä ehkä siirrytään seuraavaan, mutta ei enää sitä seuraavaan.
Tietotekniikan sukupolvet
Assembleristit (Assembler Enablers)
Assembleristit edustavat tietotekniikan pioneeriaikojen sankareita. Alkaen laskukoneista ja oivaltamalla, että kaiken (laskemisen, tekstinkäsittelyn, kuin toimintaohjeet ym.) voi esittää binaarisesti. 1930 luvulla kehitetty teoreettinen binäärinen Turingin kone määritteli ja todisti algoritmisen operoinnin toimivuuden ja sen rajat.
Assembleristit kehittyvät käyttökelpoisen yhteyden elektroniikan ja ihmisen ymmärtämän maailman välille aluksi assembler-kielillä. Sittemmin he loivat niiden päälle enemmän tai vähemmän luonnollista kieltä muistuttavia ohjelmointikieliä perusohjelmoijien käyttöön.
Sovellussuunnittelijat (Application Developers)
Sovellussuunnittelijoiden sukupolvi loi käyttäen vähintään kolmannen sukupolven ohjelmointikieliä yritysmaailmaan kaupallis-hallinnollisten ohjelmistojen infrastruktuurin ja teollisuuteen teollisuusautomaation perusohjelmistot.
Digitalisaation olemassaolo alkoi näkyä länsimaissa kaikille ihmisille. Sovellussuunnittelijat peittivät laitteiston (hardware) käyttäjiltä sovelluksen käyttöliittymän taakse.
Keskeisenä rajapintana oli ihmisen ja tietosysteemin kommunikointi.
Peruskoulutuksena sovellussuunnittelijoilla on ainakin tyypillisesti Suomessa datanomin tai yliopistollinen loppututkinto.
Sovellussuunnittelijoiden sukupolven rajoituksena oli tietojärjestelmien toiminnallinen ja fyysinen erillisyys. Tätä ongelmaa pyrittiin ratkaisemaan erilaisilla rajapinta määrityksillä ja standardeilla.
Verkottajat (Networking Enablers)
Verkottajien sukupolvi yhdisti tietojärjestelmät läpinäkyvästi toisiinsa. Keskeiseksi pohjateknologiaksi nousi Internet. Internet peitti käyttäjiltä järjestelmien fyysisen sijainnin ja mahdollisti hajautetun tietojenkäsittelyn.
Keskeisenä rajapintana oli ihmisten keskinäinen kommunikointi (esim. some) ja kauden loppupuolella myös erilaisten ympäristötietoa keräävien sensorien liittäminen osaksi kokonaisuutta (esim. 5G). Tätä sukupolvea varten kehitettiin ICT-termi.
Johtuen tietoliikenneverkoihin liittyvistä alkuaikojen teknisistä ongelmista verkottajien ovat toistaiseksi olleet peruskoulutukseltaan useimmiten lähinnä diplomi-insinöörejä. Verkotus on aluksi kuulunut yrityksissä mikrotuen tehtäväkenttään.
Verkottajien sukupolven rajoituksena on ihmisten rajallinen kyky kommunikoida tietojärjestelmien kanssa.
Virtuaalisoijat (Virtualization Developers)
Virtualisoijien sukupolvi yhdistää tietojärjestelmät suoraan ihmisten aistimaailmaan heidän luontaisten aistien välityksellä. Virtualisointi peittää tietojärjestelmien olemassa olon ihmisiltä.
Keskeisenä rajapintana ovat ihmisten aistit ja eleet.
Kun insinöörit ovat rakentaneet järjestelmien pohjastandardit, ala täytynee lähinnä sisällönluojista.
Aluksi tätä sukupolvea edustavat mm. puhe- ja eleohjatut laitteet. Myöhemmin todella toimivat visuaaliset virtuaaliset ja lisätyt todellisuudet virtuaalisin avatareineen. Ehkä myös tuntoaistia käytetään haptiseen hahmotukseen. Loppuvaiheessa kyse voi olla esim. robotisaation kautta fyysisen maailman avataareista.
Virtualialisoijien rajoituksena on ihmisen biologiseen ympäristöön optimoidut nisäkäsaistit.
Kyborgisoijat (Cyborg Enabler)
Kyborgisoijat ohittavat kommunikointia rajoittavat aistit.
Luultavasti aluksi käytetään kehoon upotettuja sensoreita tiedon keruuseen. Sittemmin käytetään myös kehon upotettujen implanttien ja keinoelinten ohjausta. Hermoverkon tilaa ja vastetta voidaan tarkkailla. Viimeisessä vaiheessa onnistutaan kommunikoimaan ihmisen hermoverkon kanssa suoraan. Luultavasti se tapahtuu hermoverkon itsensä toimesta.
Perusteknologiat
Kaikki esitetyt sukupolvet perustuvat binääriseen digitalisaatioon. Neuraaliverkot tai kvanttilaskenta saattavat ehkä muuttaa tulevaisuudessa ydinteknologioiden perustaa.
Automaattisen tietojenkäsittelyn (ATK) osuus on lisääntynyt sukupolvi sukupolvelta tietosysteemeissä.
Varsinkin tekoälyn osuus ATK:n osana lisääntyy sukupolvittain. Sovellussuunnittelijoiden ja verkottajien toteuttamat järjestelmät olivat vielä jotenkin ihmisen ohjelmoitavissa, mutta virtuaalisoijat ja varsinkin kyborgisoijat tarvitsevat tehokkaista päättelymekanismeja. Ratkaisua haetaan tekoälystä – nykyisin lähinnä neuraalilaskennasta. Myös järjestelmien reaaliaikaisuus on kasvanut kokoajan sitä, mitä lähemmäksi ihmistä tullaan.
Koulutus
Digitaalinen maailma rakentuu kerroksittain edellisten sukupolvien päälle. Jokainen sukupolvi sisältää itsessään myös aikaisempien sukupolvien kestävimmät osat. Jokainen sukupolvi luo joukon standarditeknologiota, joita kehitetään ja ylläpidetään ympäristön muuttuessa. Aina tarvitaan henkilöstöä myös kehittämään ja ylläpitämään aikaisempien sukupolvien teknologiota. Julkisuudessa on esillä lähinnä uusin vallitseva sukupolvi ja seuraavan sukupolven kokeilut.
Mitä pitemmälle sukupolvissa päästään, sitä vähemmän loppukäyttäjien omalla sukupolvella on merkitystä. Mahdollisesti virtuaalisoijat onnistuvat luomaan loppukäyttäjille teknologiavapaita luonnollisia käyttöliittymiä.
Sukupolvet ovat osittain päällekkäin, kun edellistä vielä viimeisestellään, on seuraava jo osittain käytössä. Siksi kaikki vuosiluvut ovat vain viitteellisiä. Kaaviossa on sukupolvien väliksi merkitty noin 20 vuotta. Siirtymävaihe voi kuitenkin jo itsessään kestää vaikka parikymmentä vuotta. Tämä mahdollistaa usein ammattilaisille siirtymisen työuransa aikana seuraavaankin vaiheeseen.
Ammattilaiset saavat yleensä koulutuksensa vallitsevaan sukupolveen ja mahdollisesti siirtyvät työelämänsä aikana seuraavaan. Sitä seuraavan sukupolveen he eivät enää sovellu. Heidän lapsensa saavat yleensä koulutuksen seuraavaan sukupolveen.
Suurin osa SYTYKE ry:n jäsenistä on saanut koulutuksensa sovellussuunnittelijoiden sukupolveen. Suurimalla osalla on ammattikoulu- tai yliopistokoulutus. Insinöörikoulutusta on harvemmalla TIVIA:ssa.
Itsekin sain koulutuksen systeemisuunnittelijoiden sukupolveen ja siirryin työurani aikana verkottajiin. Virtuaalisoijaksi en enää olisi kyennyt. Sain hyvän koulutuksen sovellussuunnitteluun Oulun yliopistossa 70-luvulla. Hyvä yliopisto on noin 10 vuotta edellä vallitsevaa teknologiaa. Viimeiset 24 vuotta olin sittemmin Nokian tutkimuskeskuksessa verkottajien parissa. Tästä urasiirtymästä sain idean tähän sukupolvimalliin.
Sukupolvimallin historia
Laadin tämän sukupolvimallin kaavion ensimmäisen version 1995 ollessani Systeemityölehden päätoimittajana. Koska tekstiosuus jäi silloin kirjoittamatta, jäi se julkaisematta lehdessä. Parinkymmenen vuoden kuluttua huomasin, että malli näyttää toimivan, joten täydensin ja terävöitin sitä. Vuonna 2007 pidin mallista Nokian Tutkimuskeskuksessa sisäisen esitelmän. Totesin että silloin laatimani kaavion englanninkielinen versio on selkeämpi, koska sanat ovat siinä lyhempiä. Huomasin lisäksi englanninkielistä kaaviota nyt terävöittäessäni joka toisen sukupolven olevan lähinnä mahdollisuuksien kehittäjiä (enablers) ja sitä seuraavan sisältöä tuottavia hyödyntäjiä (developers).
Malliin liittyviä ideoita ja ehdotuksia voi lähettää minulle osoitteeseen lauri.laitinen [ät] iki.fi.
Lauri Laitinen valmistui alkuaan filosofian maisteriksi Oulun yliopiston tietojärjestelmäpainotteisesta (ns. infologinen koulukunta) tietojenkäsittelyopin laitokselta. 80-luvulla systeemisuunnittelijana ja startupin toimitusjohtajana. Sittemmin VTT:n tietotekniikan tutkijana ja lopulta 24 vuotta Nokian tutkimuskeskuksen senior tutkijana. Systeemityölehden päätoimittajana 1994 – 2005.