Meillä on nyt käsiteltävänä kaksi termiä, joiden helppous ei ole kovinkaan yksiselitteinen. Joten on aihetta jonkin verran käyttää aikaa näiden termien määrittelyyn ja sen selvittämiseen, että mistä oikein on kyse. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sivuillansa määrittelee esteettömyyden seuraavasti: Esteettömyys tarkoittaa tuotteen, tilan tai palvelun helppoa lähestyttävyyttä. Haaga-Helian määritys käytettävyydelle taas on: Käytettävyydellä ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Käytettävyyden määrittely riippuu määrittelijästä (sys48D, Tietojärjestelmän kehittäminen 12 ov). No niin. Termit määritelty!

Koska käytettävyys on terminä hyvinkin vapaamielinen ja esteettömyys jo luontaisesti pyrkii rajoittamaan mahdollisimman vähän, otan tässä kolumnissa oikeuden kehittää näille molemmille termeille selkeän määritelmän, joka itse asiassa pätee molemmille. Esteettömyys ja käytettävyys tarkoittavat tietojärjestelmä- ja muussakin mielessä sitä, että käyttö ei harmita (haluaisin ytimekkyyden nimissä käyttää tuon harmittaa-verbin sijasta hieman iskevämpää ja kansanomaisempaa termiä, mutta koska tämä lehti on tarkoitettu myös lasten luettavaksi, niin jätän haluni huomiotta). Jos järjestelmän käyttö alkaa harmittaa, niin aika usein jommastakummasta löytyy ongelmia.

Näin ollen, perusmatemaattisen tietokantanormalisoinnin sääntöjen mukaisesti voimme sulauttaa nämä kaksi termiä. Vaikkakin ne tarkoittavat vähän eri asioita, on niiden vaikutus negatiivisessa mielessä sama. Voisimme keksiä vaikka uuden, näistä kahdesta johdetun, sanan. Esimerkiksi käysteettämyys. Finnolingvistiaficionadona korvani räjähtävät moisesta termistä, joten ehkä pitäisi hakea jotain tuon harmituksen kautta. Käytettävyys ja esteettömyys ovat lisäksi sanoja, joita voidaan käyttää monessa eri yhteydessä ja niinpä kaksi ihmistä saattaa puhua samalla termillä kahdesta ihan eri asiasta. Näin ollen harmituksen kautta saataisiin yleistermiksi harmittomuus, jota sanana voidaan käyttää myös monessa eri yhteydessä. Harmittomuus tietojärjestelmien käytössä kertoo, että sitä on mukava käyttää.

Ei sitä ennen tuollaisia asioita pohdittu. Yhdistän eritoten tuon käytettävyys-aspektin nousseen pinnalle SAP:n keksimisen jälkeen. Jossain se menee ihmisillä raja. Ennen ei myöskään puhuttu mistään esteettömyydestä muuta kuin naimisiinmenon yhteydessä. Tietojärjestelmiä käyttivät joko valkotakkiset arvokkaat herrat tai villapaitaiset puukenkiin sonnustautuneet arvokkaat herrat. Mitä vaikeampi käyttöliittymä, sitä arvokkaampia herrat olivat. Tämä liittyy suoraan Guru-asteikkoon. Mutta sitten tuo peijakkaan tietojärjestelmämaailma levisi niin, että nyt jokaisella pöhköllä kadunmiehellä on monta käyttöliittymää näpeissään. Ja nämä pöhköt kadunmiehet (anteeksi naiset diskriminointi) ovat valitettavasti maksavia asiakkaita. Jotka äänestävät jaloillaan tai rahoillaan tai jopa molemmilla. Tästä syystä nämä ennen niin raudanlujien aateekoo-ammattilaisten mielestä oudot pseudotieteet ovat niin suosittuja nykyään. Niistä nimittäin saattaa olla kiinni firman tulevaisuus. Jos näihin asioihin ei kiinnitä riittävästi huomiota, niin voi olla, että huomaa kohta olevansa Microsoftilla töissä.

Mutta lähestyttävyys? Tarkoittaakohan se kännykkä-applikaation kohdalla sitä, että on helppo kävellä siihen pöydän ääreen, jossa kännykkä lojuu? Vai sitä, kuinka helposti siellä kännykän omassa maailmassa siihen sovellukseen pääsee? Jos applikaatio on introverttiä tyyppiä, on lähestyttävyys hyvin vaikeaa, varsinkin jos itsekin on introvertti. Siinä sitä helposti sitten kaksi tuppisuuta yrittää saada asiaansa toimitettua, toinen haluaisi käyttää ja toinen tulla käytetyksi, mutta kun lähestyttävyys ei tue esteettömyyttä, niin käytettävyyskin jää sitten nollatasolle. Ja sekös sitten harmittaa, mutta se on enemmän itseharmitusta ja siitä saa syyttää vain itseään. Vaikkakin yleensä kaikki, joiden olisi syytä syyttää vain itseään, ovat hyvin päteviä keksimään syitä muista kuin itsestään. Jopa niin hyviä, että se tapahtuu usein ihan itsestään.

Mutta sitten taas toisaalta, joulu on tulossa!