Maailma on polarisaation paikkoja täynnä. Ennen oli paremmin kuin nyt ja tulevaisuudessa kaikki on vielä huonommin. Yhdysvallat on kahtiajakautuneisuudessaan jo sisällissodan partaalla, vaikka tästäkin asiasta monet voivat ihan perustellusti olla päinvastaista mieltä. Sukupolvet eivät perinteisesti ymmärrä toisiaan, eivätkä edes sukupuolet. Polarisaatio taas perustuu luokitteluun ja nimenomaan yllä mainittuun kahtiajakaantumiseen. Monipuoluejärjestelmässä ei ole polarisaatiota, paitsi että kyllä ihmiset saavat sellaisen aikaiseksi luokittelemalla puolueet oikealle ja vasemmalle, tai oikeassa ja väärässä olijoihin. Samoin mitkä tahansa mielipideasiat saadaan polarisoitua, tykkäätkö vai et. Ja yleensä tuo toimii vielä niin, että jos minä tykkään ja sinä et, niin sinä vihaat ja olet itse asiassa surkea ja vaarallinen vihaa täynnä oleva rikollinen. Sellaisissa paikoissa on hankalaa olla lupsakan apaattinen kaveri, jota kyseinen asia ei juurikaan kiinnosta. Minulta on esimerkiksi ihan turha tulla kyselemään, että Ilves vai Tappara, koska suosikkijoukkueeni on Bayern München.
Kansantalouden sektorit jaetaan hyvin helposti kahteen eri laariin, yksityinen ja julkinen. Itse asiassa taitaa siellä olla se kolmas sektorikin, joka käsittää järjestöt ja säätiöt ja voittoa tavoittelemattomat organisaatiot, joista viimeiseen kuulemma lasketaan myös Suomen yleisurheilumaajoukkue. Mutta kolumnin sisäisen toimivuuden vuoksi päätämme nyt niin, että taloussektoreita on vain kaksi ja keskitymme tuohon julkiseen sektoriin. Ja kuten aina näissä polarisaatiojutuissa, niin joidenkin mielestähän kaikki julkinen on silkkaa laiskureiden huonosti hoidettua rahantuhlausta ja joidenkin mielestä yksityinen puoli täynnä rahanahneita orjia ja heidän vielä rahanahneempia piiskureitaan. Tämä tietenkin johtunee siitä tosiasiasta, että julkinen puoli pääsääntöisesti saa käyttämänsä resurssit verovaroilla, jolloin ’minun’ rahojani käytetään. Yksityinen puoli taas tienaa ja repii rahansa joko työntekijöidensä tai asiakkaidensa selkärahasta ja jakaa ne omistajilleen, eli ei minulle, jolloin kaikki on ahneutta. Puoliskot tulisivat toisaalta hyvin huonosti toimeen ilman toisiaan, vaikka tästäkin ollaan eri mieltä.
Aikojen saatossa julkispalvelut ovat nekin ottaneet aateekoon avukseen, eikä tässä varmaankaan voi mitenkään jättää mainitsematta rakasta verottajaamme ja kaikkia oma-alkuisia palveluita. Omavero, Omakanta, Omaolo, Oma asiointi. Muistelkaapa muutama vuosikymmen taaksepäin, miten veroilmoituksen kanssa sai tuskailla ja kirota omaa järjestelmällisyydettömyyttään ja etsiä niitä kuitteja puolen vuoden takaa. Nyt ei tarvitse välttämättä tehdä mitään. Verottaja kaikessa viisaudessaan antaa sinulle ehdotuksen verotuksesta ja sitten on ihan oma asia, haluaako siihen jotain muutoksia. Laiskuuden hinta voi olla toki kallis, mutta sekin menee yhteiseen hyvään.
Passit, ajokortit, Kela-kortit, reseptien uusinnat, koululais-wilmailut, rikosilmoitusten tekeminen, kaikkiin on tarjolla digitaalinen kanava, joka toimii suhteellisen hyvin ja nimenomaan toimii kellon ympäri. Aika harvoin enää pitää soitella johonkin virastoon tiettynä aikana ja valmistautua jonottelemaan ikuisuuksia kuunnellen ärsyttävää taukomusiikkia höystettynä vielä ärsyttävämmällä, parin minuutin välein toistuvalla kehotuksella, että asian voit hoitaa myös netissä tai jos nyt painaisit sitä ykköstä, niin soitamme sinulle takaisin silloin, kun et missään nimessä ehdi vastaamaan. Tuo palvelun malli on siirtynyt enemmän pankkien tontille.
Mitä enemmän noita palveluita ajattelee, niin sitä riemukkaammin me kaikki makselemme veroja, eikö niin? Varsinkin jos tiedostaa, että noita palveluita on vaikka kuinka paljon enemmän, mitä yksi tietty ihminen kulloinkin tarvitsee. Minä en enää tarvitse neuvola-ajan varaamisia, sen sijaan kohta taitaa erityisesti Omakanta olla kullan arvoinen, kun ei tarvitse muistella reseptejä, vaan voi aina palveluun kirjautuessa ihmetellä, että onkos minulla tuollainenkin vaiva ja siihen lääkitys. Ja eläkkeelle siirtymistä odotellessa voi käydä Eläketurvakeskuksen palveluissa tutkimassa tulevaa kuukausiansiotaan. Ja sen myötä päättää, että jospa sitä tekisi muutaman vuoden lisää töitä vanhuuseläkkeen alaikärajan jälkeen.
Oma kokonaisuutensa on tietenkin sitten julkinen hankintalaki ja miten noita tuollaisia palveluita rakennetaan ja hankitaan. Mutta jätetään ne nyt tällä kertaa sikseen.
Sen sijaan muutama sananen siitä viimeisestä palvelusta, jota tarvitsemme. Kuolemanjälkeisiä palveluita tänne jälkeen jääville ollaan toki jo luomassa ja hyvä niin. Mutta päähenkilön suhteen, kuolemassahan ihmiselle tapahtuu jotain, jota voidaan kutsua siirtymäksi. Siirrytään joko tyhjyyteen, seuraavaan elämään tai pilven reunalle, mutta minkäänlaista kuittausta siirtymästä ei tule, muuta kuin että hengitys pysähtyy. Tietoliikenteestä tutut kuittaussanomat ja tilakoodit puuttuvat tyystin. Olen varma, että kun kvanttikoodaus vähän yleistyy, niin saadaan ihmisen elimistöön riittävän pieniä tilattomia sensoreita, jotka pystyvät kiinnittymään siihen mahdolliseen johonkin, jota jotkut kutsuvat sieluksi. Sitten hengenlähdön hetkellä nämä takiaiset menevät mukana, sinne jonnekin. Sitten ne vain raportoivat esimerkiksi lämpötilaa, jolloin voidaan päätellä, että mitä päin meni, noin niin kuin kokonaisuudessaan se elämänkaari.
En sitten tiedä, miten tuo liittyisi julkishallinnon piiriin. Voisikohan kuolleitakin sitten vielä verottaa?
