Lineaarisen jänniteregulaattorin toiminta perustuu säädettävään jännitehäviöön ennen piirin syöttöä (lähde: Wikipedia). Siinäpä se. Kuten lukija saattaa jo huomata, kolumnisti on taas sen ongelman edessä, että miltä kulmalta lähtisi tätä niin antoisaa aihetta pöyhimään.
Myöntää täytyy, että yhdessä välilehdessä on Samuli Edelmanin ’Karavaanari’ –kappaleen sanat, jotenkin on jäänyt korvan perukoille soimaan tuo ’RegulaatiO, reguLAATIO, on kaikkien kaveri’. En kuitenkaan ryhtynyt sanoituksen soveltamiseen, koska joku ohjelmistotalon kerhobändi sen olisi kuitenkin ottanut repertuaariinsa, mennyt lataamaan sen spotifyhin ja mihin minä ne sanoituksesta tulleet rahat laittaisin? Pankkitilillä raha happanee ja osakkeet kohta romahtavat, olisin joutunut vielä tuhlaamaan ne.
Toisessa välilehdessä on – aiheeseen liittyen – tiedon haku avainsanoilla ’inkvisition hyödyt’. Mielenkiintoista muuten, että noilla sanoilla ei oikein mitään hyötyjä näytä löytyvän. Täytyyhän nyt siinäkin asiassa olla jotain hyödyllistä. Natsi-Saksallakin oli sentään ne autobahnit ja volkkari.
Regulaatiomaailmassa eläminen on kyllä toisaalta helppoa. Ei tarvitse miettiä, että miksi jotain asiaa pitää tehdä. Siinä on sellainen pieni lapsuusregression vivahdus. Se pitää tehdä, koska se on pakko. Ja sitten se siis tehdään. Prioriteettikin on aika selvillä ja ennen kaikkea aikataulu. Nyt on esimerkiksi monta päivämäärää, joiden jälkeen tiedetään tulevan maailmanloppu, vedenpaisumus ja lopuksi vielä heinäsirkat.
PSD2 räjäyttää pankit (pun intended) tulevan tammikuun 13 päivä, IFRS 9, PRIIPS, MiFID ja MiFIR puolitoista viikkoa aikaisemmin, GDPR sitten halvaannuttaa lopun tietoa käsittelevän maailman toukokuussa. Nuo ensinnä mainitut keskittyivät finanssimaailmaan, tokihan regulaatioita on niin energiateollisuudessa kuin maataloudessakin. GDPR eli tietosuoja-asetus koskee mukavasti vähän kaikkia aloja, kaikkia sellaisia, joissa käsitellään henkilötietoja.
Raskasta ja hankalaa asiaa, koska aika monella yrityksellä on asiakkaita, jopa yksityishenkilöitä ja heidän tietojaan on tietenkin tarpeellista säilyttää. Asetuksen voimaantulon hankaluutta voitaisiin kyllä helpohkosti lieventää: tietosuoja-asetus – ja muutkin pakolliset – pitäisi saattaa voimaan niin, että ne velvoittavat vain voimaantulosta eteenpäin tehtäviä asioita. Onhan se nyt nimittäin kumma, että voin ajaa 50-luvulla rakennetulla autolla ilman turvavöitä, koska auton rakennusvaiheessa turvavöitä ei oltu edes keksitty, mutta jos nyt jossain on olemassa joku kymmenen vuotta sitten tehty asiakasdatan tietokanta kirgistanialaisella palvelimella, niin siitähän nyt sitten kamala hässäkkä on saatava aikaan. Tosin täytyy myöntää, että en muista, että onko GDPR:ssä juuri nimenomaan mitään mainittu vanhoista kirgistanialaisista palvelimista.
Meille siis annetaan jostain epämääräiseltä korkealta taholta joskus hieman sekavia säännöstöjä noudatettaviksi ja näiden säännöstöjen noudattaminen aiheuttaa mittavasti muutoksia nykykäytäntöihin ja sitä kautta lisätöitä, joiden tekeminen on pois liiketoiminnan kehittämisestä. Jotkut ehkä parantavat maailmaa ja monet on jopa tarkoitettu suojelemaan meitä, ihan tavallisia pulliaisia. Tämä kannattaakin kaikkien niiden ruuansulatus kippuralla stressaavien regulaatiohankkeiden parissa työskentelevien muistaa, tämä on sinun omaksi parhaaksesi. Kiität vielä joskus, kun ymmärrät tämän aherruksen tarkoituksen.
Ja taas regressiovärähdys kulki lävitseni.
Eräs miettimisen arvoinen aspekti tässä tietosuoja-asetuksessa on salaliittoteoria. Voisiko olla, että koska joka tapauksessa EU on temppeliherrojen masinoima suunnitelma vallan anastamiseksi, niin yhdessä vapaamuurareiden kanssa on nyt ajateltu saattaa henkilötiedot redundanssia välttäen kolmanteen normaalimuotoon, jotta kaikki olisi sitten helppo luovuttaa mystisissä uhrimenoissa vastateurastetun karitsanveren mukana paholaiselle. En itse olisi tästä kovin huolissani, luotan, että Illuminatin jäsenet pelastaisivat meidät tästä tilanteesta ja kaaoksen kautta syntyisi sitten se toivottu Uusi Maailmanjärjestys. Se sellainen, jossa on kehitetty regulaatio-ohjelmistorobotit, jotka tekevät viranomaislähtöiset muutokset koodiin ja antaisivat propellipäiden pelata WoT…siis suunnitella mahtavia yleishyödyllisiä sovelluksia, joilla poistetaan sodat ja nälänhätä maailmasta.
Joka tapauksessa, regulaatiohankkeiden työllistävää vaikutusta ei mitenkään voida kieltää. Olkaamme siis kiitollisia siitä. Hmm. Herra Hitlerhän rakennutti ne moottoritiet juuri sen takia, että saataisiin kansa kotinurkista nurisemasta töihin ahertamaan…