Ollessani parivuotias suuri idolini Philip K. Dick julkaisi novellin, josta sittemmin on tehty pari elokuvaakin. Ensimmäisessä versiossa pääosaa esitti riipaisevista luonnerooleistaan tunnettu, pikkutarkkaan elekieleen ja hienosäätöiseen metodinäyttelyyn erikoistunut monilahjakkuus Arnold Schwarzenegger. Novellissa ihmisillä oli mahdollisuus hoitaa nykyisin niin vaivalloinen ja hermoraastava matkustelu ja lomailu hyvin näppärästi, nimittäin siinä yksinkertaisesti turistikandidaatin päähän istutettiin valmiit muistot matkasta. Miksei tuollaista ole jo? Ajatelkaa nyt, ei enää jonotuksia lentokentillä, ei tuntikausien kidutusta lentokoneiden sisällä olevissa istumalaitteissa, joista espanjalainen inkvisiittori olisi ollut vihreänä kateudesta, ei enää ravintomössön metsästystä kyynärpäät supussa muoviottimilla foliopurkista, ei enää huonoa omaatuntoa maailman tuhoamisesta. Saati sitten sitä matkalaukkujen raahausta ja kaikki tämä valtavan hässäkän ja väkijoukon seassa.
Itse asiassa me elämme nyt varsin ärsyttävää aikaa. Kirjailijat ja elokuvantekijät suoltavat jatkuvasti mitä ihanampia hienouksia tulevaisuudessa tuleviksi, vaikkakin, kyllä yltiöpäisimmätkin scifi-elokuvat jotenkin ovat aina aikansa vankeja. Vanhat Star Trek -pätkät ovat liikuttavan suloisia merkkipohjaisine näyttöineen, älykkäät tietokoneet kommunikoivat command line -tyyppisellä tekstiviestinnällä ja niin edelleen. Mutta siis, kuten olin sanomassa, nyt meille esitetään jo realistisina ’parin vuoden päästä’-asioina sellaisia juttuja, jotka vielä vähän aikaa sitten kuuluivat sinne sadan vuoden päähän tieteiskirjallisuudessa. Itsestään ajavat ja jopa lentävät autot, tekoäly, terveyssirut ja mikrobotit. Kohta ei tarvita televisioita, kun televisio-ohjelma menee suoraan aivoihin, jossa uusinta uutta oleva Sonyn 55-nanotuumainen kaareva 3dHD-TV-siru vastaanottaa ne samat vanhat uusinnat ja saariselviytymiskilpailut.
Tulevaisuudessa, kun maailma on valmis, ei tulla töistä ja vaihdeta vapaalle. Silloin ollaan töissä (jos ollaan) etänä ja vapaa-ajalla samoin. Minäkin tällä polvenretkaleella voisin jatkaa kolmisenkymmentä vuotta sitten loppunutta huipputason salibandyuraani, kun urheilusiru harjoittaisi sähköimpulssein lihaksistoani ilman riskejä loukkaantumisista tai ylikunnosta ja peli tapahtuisi virtuaalimaailmassa. Itse asiassa, luulenpa, että kun nykyään tuo e-sports on vielä monellekin täysin käsittämätön alue, niin tulevaisuudessa joskus muutaman kymmenen vuoden päästä ilmaantuu revolutionaarisen anarkistisen uusi tapa urheilla, nimittäin live-urheilu. Siinä nyt esimerkiksi jalkapallon ollessa kyseessä 22 henkilöä menevät ihan oikeasti kentälle oikean jalkapallon kanssa ja alkavat pelata. Ihmeellistä! Siinä sitten on suuri riski, milteipä täysin varmaa, että välillä joutuu koskettamaan toista ihmistä ja voi jopa ottaa kipeää. Sehän siitä toki niin anarkistista tekeekin. Vanha homehtunut sukupolvi taivastelee moista menoa pelikonsolit täristen. Että voi noita nykynuoria, tuossahan leviää kaikki taudit ja mitä vielä. Ei silloin kun me oltiin nuoria. Kohtahan ne varmaan tekevät muutakin livenä, käyvät kävelyillä metsissä, tapaavat toisiaan ja muuta kamalaa.
Mutta vielä meillä ei ole näitä käytössämme, joten joudumme vain puhumaan suuria ja odottelemaan. Ja se juuri tekee tästä ajasta niin ärsyttävää. Sama kuin näyttäisi lapselle tikkaria, joka sitten laitetaan pois. Juujuu, kyllähän Oulussa väkerretään jo kovasti 6G:tä, mutta saataisiin nyt edes se 5G kunnolla käyttöön. Meillä on harmittavasti näitä tällaisia työteliäitä haasteita edessämme, ennen kuin se maailma on valmis. Mutta kovaa vauhtia sinne ollaan menossa. Senpä takia en ole ollenkaan huolissani tulevaisuudesta. Ensinnäkin, se tulee. Varmasti. Toisekseen, se tuo mukanaan kehitystä. Otetaanpa näitä maailman suurimpia huolenaiheita käsittelyyn. Ilmastonmuutos, tarkemmin sanottuna hiilidioksidin määrä. Ei se vaadi muuta kuin että keksitään joku värkki, joka muuttaa hiilidioksidia vaikka hapeksi. Eli puu. Keksitty jo! Nyt vain vähän pientä modaamista ja genomivirittelyä, niin kohta meillä on pulaa hiilidioksidista. Köyhyys. No siitä oltaisiin päästy jo aikoja sitten, jos asioita vaan suunnattaisiin oikein. Murto-osa asevarustelurahoista riittäisi. Sillä saataisiin tuo sotaongelmakin vähän aisoihin. Suomalaisia tietenkin puhuttaa myös energia. Jonkun aikaa, kun odotellaan, niin meillä on käytettävissä rajattomasti energiaa. Siis rajattomasti niinkuin kotien lämmityksen ja liikkumisen näkökulmasta.
Tällä välin joudumme tyytymään kaiken maailman ihme kikkareisiin, kuntorannekkeisiin, peruutusavustimiin, puheentunnistusohjelmiin ja niihin perustuviin tosiaikakääntäjä-applikaatioihin, älysormuksiin, älyvaatteisiin ja aurinkokennoihin. Tiedättekö muuten, että näen kellostani korkeuden, ilmanpaineen, unenlaadun ja kompassisuunnan lisäksi myös UV-säteilyn määrän? Okei, saamme paljon kaikenlaista dataa, josta voidaan vetää erilaisia johtopäätöksiä, mutta mielestäni edelleen homma on puolitiessä. Datasta vedettyjen johtopäätösten lisäksi pitää myös automaattisesti tapahtua ne toimenpiteet, jotka johtopäätösten kautta ovat ilmeisen tarpeellisia.
Summa summarum, olen ihan luottavainen. Tulevaisuus tuo tullessaan hyviä juttuja, jonkun vaan pitäisi tehdä ne.