Käsitteet tietoturva ja tietosuoja menevät arkikielessä helposti sekaisin, eivätkä it-ammattilaisetkaan aina tee eroa niiden välillä. Jatkossa termit kietoutuvat toisiinsa entistä vahvemmin. Tietoturvalla pyritään varmistamaan tietojen…
EU GDPR eli yleinen tietosuoja-asetus ja sen vaatimuksia ei pystytä ratkaisemaan kaupallisella tuotteella, vaan yrityksen on mietittävä kokonaisuutta ja toimittava lainsäädännön ja asetuksien mukaisesti. Regulaation…
Europarlamentin kansalaisvapauksien valiokunnan hyväksymä tietosuoja-asetus ja tietosuojadirektiivi astui voimaan 24.5.2016. Siirtymäaikaa asetuksen noudattamiselle annettiin kaksi vuotta, joten uusia tietosuojasääntöjä aletaan soveltaa 25.5.2018, myös Suomessa. Vahinkovakuutusyhtiö…
Tämän kirjoituksen otsikko saattaa tuntua ensi lukemalla hieman oudolta, onhan vuosien varrella totuttu siihen, että kaikenlaiset sääntelyt, varsinkin EU- tasoiset lähinnä aiheuttavat ylimääräisiä kustannuksia ja…
Haluan omistaa tämän artikkelin edesmenneelle veljelleni Villelle, joka oli yksi Suomen johtavista tietosuoja-asiantuntijoista ja sai myös minut kiinnostumaan aiheesta tarkemmin. Koska en ole juristi vaan…
Data kertoo meistä käytännössä kaiken. Siksi niin monet haluavat kerätä ja käyttää sitä. Onko yksityisyys jo menetetty, vai turvaavatko tietosuoja-asetus ja tiedustelulait meidän henkilötietomme? Vuonna…
Samat säännöt kaikille EU:n tietosuoja-asetus takaa samat säännöt kaikille EU:n alueella toimiville yrityksille ja organisaatioille, jotka käsittelevät henkilötietoja. Kussakin maassa on ollut omia säännöksiä, joiden…
Kummasta pidät enemmän: historiasta vai tulevaisuudesta? Vai oletko nykytilanteeseen keskittyvä realisti? Vanha viisaus on, että pitää tuntea historiaa ymmärtääkseen nykyaikaa ja osatakseen ennustaa tulevaisuutta. Mutta…