Sytyke on Suomen suurin kokonaisarkkitehtuurin ja systeemityön osaamisyhteisö tavoitteenaan jakaa tietoja alan parhaista käytännöistä, joiden avulla taataan kilpailukyvyn ja alan työpaikkojen säilyminen satavuotiaassa Suomessa myös pitkälle tulevaisuuteen. Sytyke yhdistää suomalaiset tietojärjestelmätyön ammattilaiset liiketoiminnasta teknisiin asiantuntijoihin. Käsittelemme alan ajankohtaisia teemoja, keskustelemme ja opimme yhdessä – hypetystä tervejärkisesti. Sytykkeen osaamisyhteisöissä samoista teemoista kiinnostuneet verkostoituvat asiantuntijatapahtumissa.

Risteilyn teeman mukaisesti katsotaan yhdessä miten matka on taittunut tähän asti ja miltä tulevaisuus näyttää seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana. Key Note Speakeriksi on lupautunut Risto Linturi, joka on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu tulevaisuudentutkija. Teemaa jatketaan robotiikan, fintechin ja palvelumuotoilun keinoin unohtamatta Kokonaisarkkitehtuurin osaamisyhteisön KAOS:n teemoitusta mallintamismenetelmien näkymistä.

Tänä vuonna opiskelijat nostetaan erityiseen asemaan ja haluamme tukea ja varmistaa toiminnan jatkuvuuden tarjoamalla alan opiskelijoille mahdollisuuden osallistua risteilyyn opiskelijabudjetin mukaisella hinnalla, sisältäen täyden ohjelmiston ja tarjoilut. Opiskelijoille matka tarjoaa ajantasaisen tiedontasauksen lisäksi mahdollisuuden verkostoitua alan konkareiden kanssa.

Tietoturva on myös merkittävä osateema seminaarissa. Keskustelemme mm. identiteettivarkauksista ja tietoturvallisen järjestelmän rakentamisesta. Tietoturva liittyy myös moneen teemaamme kuten fintechin ja palveluväyliin. Matkan aikana keskustelemme mm. Vahti pääsihteeri Kimmo Rouskun johdolla siitä mihin Vahdin vinkkelistä yhteiskunta on menossa ja miten sinne kannattaisi mennä kriittisten tietojärjestelmien kanssa.

Seminaarit käynnistyvät jo satamassa torstaina 5.10. klo 13, jolloin esiintymään pääsevät myös rannalle jäävät. Kahden päivän tiiviiden sessioiden aikana kuulemme yli 20 puheenvuoroa ja tarina jatkuu pitkälle iltaan. Palaamme matkalta lauantaina klo 10.30. Asiaohjelmiston lisäksi olemme varanneet matkalaisille ensiluokkaiset tarjoilut koko matkan ajaksi. Juhlaristeilylle odotamme ennätyksellistä osanottoa ja sen varmistamiseksi avaamme ilmoittautumisen jo maaliskuun aikana.

Risteilyn puitteissa teemme yhteistyötä TIVIA:n ja sen jäsenyhteisöjen parissa. Tarjoamme lisäksi julkishallinnon toimijoille, kaupallisille yrityksille ja yhteisöille mahdollisuuden yhteistyöhön ja puheenvuoroihin.

Esitysmateriaalia

Seminaariohjelma

Suomen aikaa TORSTAI 5.10.2017
13.00 – 13.20 Ilmoittautuminen, lippujen ja varusteiden jako
Olympiaterminaali, Olympiaranta 1, Helsinki
13.20 – 13.50 SEMINAARIN AVAUS
Käytännön asiat ja sponsorien esittäytyminen
13.50 – 14.30 Milla Koivisto, YLE: Hyvän järjestelmähankinnan määrittely ja toteutus
14.30 – 15.15 Tuomas Sauliala, Reaktor: Autot ja liikkuminen murrosten tiellä
15.15 – 15.30 Seminaarileivät
15.30 – 16.10 Jarkko Saarimäki, kyberturvallisuuskeskus: Organisaatioon kohdistuvat kyberuhkat
16.10 – 16.40 Simo Nuolemo, Kaunila: IoT ja sensoriratkaisut eläinten seurannassa
16.45 – 17.00 Verkostoitumista, majoittuminen
Laiva lähtee kohti Tukholmaa klo 17.00
17.00 – 17.30 Juha Levo, Tieto: Tulevaisuuden ekosysteemit ja hajautettu identiteettiverkosto
17.30 – 18.15 Janne Viskari, VRK / Suomi.fi: MyData ja digitaalinen yhteiskunta
18.15 – 19.00 KEYNOTE
Risto Linturi: Tiekartta tulevaisuuteen 1977-2037
19.00 – 19.30 ILTASEMINAARI, Insinööriliitto – Työsuhdeasiantuntijat menestyksesi tukena
19.30 – Buffet päivällinen
Grande Buffet, 6. kansi
Ruotsin aikaa PERJANTAI 6.10.2017
07:00 – 09:30 Aamiainen
Grande Buffet, 6. kansi tai Tavolàta, 6. kansi (8,50€ lisähinta)
09:40 Laiva saapuu Tukholmaan
10:00 – 11:45 WORKSHOP, Matias Miettinen, Sytyke: Jäljitettävyys ja läpinäkyvyys
11.45 – 12.30 Risto Linturi, T2D konsortio: Esineiden internet
12.30 – 13.00 VERKOSTOT
Sytykkeen ja TIVIAn verkostojen esittelyt
13.00 – 13.30 Kokousbuffet
13.30 – 14.15 Pirjo Salo, Enter Ry: Mummo lähettää postikortin.
14.15 – 15.00 Janne J. Korhonen, Jari Kallela, ECDC (Stockholm)
Kohti kyvykkyyspohjaista suunnittelua:
Kokonaisarkkitehtuuri muutosjohtamisen tukena
15.00 – 15.15 Verkostoitumista
15.15 – 16.00 Miika Nurminen, QPR: Ymmärrä, tehosta, automatisoi.
Gartner Business Operating System in practice
16.00 – 16.45 Juha Siltanen, Gofore,
Kokonaisarkkitehtuurityon menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus
retrospektiivi julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuriin
16.45 – 17.00 Verkostoitumista
17.00 – 17.45 Kimmo Rousku, tietokirjailija: v2037 – Digitaalinen turvallisuus nano- ja kvanttiaikakaudella
– miten turvallisuuden eri osa-alueet kehittyvät seuraavan 20 vuoden aikana?
– mitkä asiat meitä uhkaavat ja kuinka ne otetaan hallintaan?
– miten SuperKimmoa suojellaan eri keinoilla v 2037?
17.45 – 18.30 Maria Nikkilä, VM: Digitalisaatio meni jo, mitä seuraavaksi
18.30 – 19.00 LOPPUPANEELI
20:30 – 22:00 À la carte illallinen
Seaport, 6. kansi
Suomen aikaa LAUANTAI 7.10.2017
07:30 – 10:00 Aamiainen
Grande Buffet, 6. kansi tai Tavolàta, 6. kansi (8,50€ lisähinta)
09:55 Laiva saapuu Helsinkiin