laatu-ja-testaus-hautakivi

Sytykkeen testauksen osaamisyhteisön TestausOSY:n Laatu ja testaus -lehti on tullut tiensä päähän eli lopetettu. Kaikilla julkaisuilla on elinkaarensa, joillain pidempi ja joillain lyhyempi. Ikää kertyi tälle sentään melkein kymmenen vuotta (eka numero 2012, viimeinen 2020). Miksi se on tullut elinkaarensa päähän? Indikaattorit ensin. Lehteen ei enää juurikaan ehdoteta juttuja (eikä niitä ole aiemminkaan ollut kauheasti tyrkyllä) eikä sen julkaiseminen enää palvele tarkoitustaan. Ja mikäs se tarkoitus oli? Lehden idea oli tarjota lukijakunnalle suomenkielisiä testausmaailman juttuja – tärkeää kulttuurityötä sinänsä. Ja yhteisölehti on aina yhteisön identiteetin ikoni, eli hyvä asia jo sinänsä.

Mutta lehden elinkaaren aikana olosuhteet muuttuivat. TestausOSY menetti merkitystään “uuden” ammattikunnan kokoajana, kun softatestauksen maailma fragmentoitui teknisesti ja sosiaalisesti ja agilekin sai ihmiset pyörryksiin testauksen suhteen. Samaan aikaan syntyi muita julkaisemisen foorumeita muissakin kuin kirjallisissa medioissa. Lehden houkutin pienimuotoisena yhteisölehtenä ei selvästikään ollut enää vahva. Kausijulkaisuilla ei hitaana mediana muutenkaan ole helppoa.

(Asiaa olisi varmasti voinut parantaa aktiivisella juttuhankinnalla ja suorakontaktoinnilla, mutta täysyhteisöllisellä avoimella juttukutsulla on omat merkityksensä. Toisenlainen julkaisu olisi ollut toinen juttu toisenlaisilla reunaehdoilla, mm. resursoinnilla.)

Vanhat numerot pysyvät arkistossa, eli jos et ole vielä lukenut vanhoja numeroita, ne löytyvät lehden sivulta.

Kiitos lehteen vuosien mittaan juttuja kirjoittaneille ja lehden lukijoille mielenkiinnosta.

t. Matti Vuori