Vuodesta 2008 lähtien testauksen osaamisyhteisö TestausOSY on jakanut Tieturin kanssa testauksen tunnustuspalkinnon. Nyt on aika asettaa vuoden 2022 ehdokkaat.
Vuoden Testaaja -kandidaatin tulee olla:
– inspiroinut kollegoitaan tai muita organisaatioita yhä parempaan testaukseen
– tuonut testauksen ajatuksia ja trendejä maailmalta mukaan suomalaiseen testaukseen
– vaikuttanut myönteisesti testauskulttuurin kehittymiseen omassa organisaatiossaan
– vaikuttanut testaustoiminnan tuloksellisuuteen (testauksen kattavuus, löydettyjen vikojen määrä jne.) omassa yrityksessään tai yhteisössään
– tehnyt testaukseen liittyviä innovaatioita, rationalisoivia parannuksia tai kehittänyt uudenlaisia tapoja tehdä testausta
– vaikuttanut testauksen ammattikunnan syntyyn maassamme
– vaikuttanut suomalaisen testauskulttuurin ja testaajien ammattikunnan kehittymiseen suotuisasti
– TAI muilla tavoin parantanut testauksen toteuttamismahdollisuuksia
Vuoden testaaja -äänestys on julkinen ja kaikille avoin. Ilmoita ehdokkaasi äänestykseen viimeistään 19.2.2023 täällä.
Äänestys alkaa 1.3, päättyy 23.3 ja voittaja julkistetaan 30.3. maksuttomassa webinaarissa, jossa Vuoden testaaja 2021 Kari Kakkonen kertoo, kuinka kehittyä monipuoliseksi testaajaksi.
Löydät lisätietoja ja listan vuosien 2008 – 2021 Vuoden testaajista TestausOSYn sivuilta.
Kunnian ja näkyvyyden lisäksi Vuoden Testaaja saa myös palkinnon: ilmaisen osallistumisen valitsemalleen Tieturin omalle kurssille!
Lisätietoja meilitse: matti.vuori@mattivuori.net