Sitä muistitikulla silmään, joka ei vanhoja muistele! Välillä esitetään ajatus, että elämmekin simulaatiossa. Valkokankaalla aihetta on käsitelty mm. Matrix-elokuvassa. Jos näin ei vielä ole, niin ei ehkä ole myöhäistä. Miten sata vuotta vanha valokuva voisi toimia askeleena digi-ikuisuuteen? Tässä jutussani käsittelen omakohtaisen kokemuksen pohjalta henkilökohtaisen historian digitaalista transformaatiota – mitä se vaatii, miten se tapahtuu, mihin se vaikuttaa ja mitä se mahdollistaa.

Ei vain business as usual

Digitaalista transformaatiota ajatellaan usein liiketoiminnan näkökulmasta. Itewiki määrittelee käsitteen näin: ”Digitaalinen transformaatio on digitaalisen teknologian integraatiota kaikkiin elämän osa-alueisiin, perusteellisesti muuttaen niiden luonnetta”. Minusta tämä on hyvin sanottu. Liike-elämää enemmän on aivan tavallinen arkemme ollut viime vuosikymmeninä digitaalisen muutoksen vietävänä. Pelit, pikaviestintä, videopuhelut jne.  on hyväksytty työelämään vasta kun niiden toimivuus on todennettu arjessa. Olemme vasta digielämän kynnyksellä.

Sankarivainajan saappaat

Isoisäni kaatui jatkosodan alussa. Monessa teoksessa olen nähnyt kuvan, jossa samassa hyökkäyksessä kaatunutta vedetään suojaan. Mietin usein, näkyykö siinä isoisäni saappaat. Työn kautta tutustuin Puolustusvoimien kuva-arkistoon, josta löysin kyseisen kuvan ja siihen liittyvän käsin kirjoitetun kuvaselostuksen, jossa oli myös paikannimi, kuvaajan nimi sekä päivämäärä. Sattumalta näin arkiston kirjahyllyssä myöhemmin elokuvaajana toimineen kuvaajan muistelmateoksen. Siinä sattui olemaan juuri tuosta hyökkäyksestä usean sivun kuvaus. Kansallisarkisto oli hiljattain vienyt sodissa kaatuneiden tiedot internetiin. Näitä tietolähteitä yhdistelemällä sain selville kuvassa evakuoitavan kaatuneen henkilöllisyyden, aselajin, kaatumishetken olosuhteet ja sotaorpojen lukumäärän. Tieto helpotti, ja myös avasi silmäni arkistoidun tiedon arvolle ja niiden välisten linkkien puuttumiselle.

Digitalisoidun henkilöhistorian inhimillinen merkitys

Meillä kaikilla on sukuhistoriaa, johon liittyy ihmisiä, paikkoja, tapahtumia ja tarinoita sekä luuloja, salaisuuksia ja asioita, joita emme vielä tiedäkään. Oma tausta kiinnostaa ihmisiä eri lailla eri elämänvaiheissa, ja harva tietää tarkemmin edes isovanhempiensa elämästä. Ilman lähdemateriaalia ei tietoa ole mistään saatavilla.

Upea esimerkki digitaalisesta transformaatiosta on Puolustusvoimien sodanaikaisten kuvien arkiston digitointi.  Noin 200 000 kuvan arkistoon saattoi ennen tutustua Santahaminan varuskunta-alueella virka-aikana selaamalla mappeihin joko ajan tai paikan mukaan järjestettyjä kuvaselostuksia. Kun kiinnostava kuvaus kuvasta löytyi, siitä saattoi etsiä vedoksen kuvanumeron perusteella laatikosta. Kuvasta sai tilata itselleen kopion maksua vastaan muutaman viikon toimitusajalla.

Sekä kuvat että niiden selosteet digitoitiin 2010-luvun alussa. Nyt kuvia voi hakea omalla koneella, milloin haluaa, originaaliskannaukset saa heti itselleen ja ne ovat avoimesti käytettävissä myös kaupallisesti. Arkistokaapista ulos tullut tieto on auttanut lukemattomia ihmisiä tutkimaan sukunsa vaikeita vaiheita ja luonut uutta liiketoimintaa.

Jälkeenpäin väritettyjä kuvia levitetään esim. Facebookin historiaryhmissä. Tätä juttua kirjoittaessanikin olen auttanut useita ulkomaalaisia tutustumaan Suomen sotahistoriaan. Oikean tiedon saatavuus on tärkeää, kun historiaa aika ajoin kirjoitetaan tarkoitushakuisesti uudestaan.

Lähdemateriaalit

Onneksi isovanhempieni kirjeitä ja valokuvakansioita päätyi juuri minulle. Käsissäni on sukumme historiaa sadan vuoden ajalta tallennettuna ainakin seuraaviin formaatteihin: Mustavalko- ja värikuvia kansioissaan sekä käsin kirjoitettuja kirjeitä 1920-luvulta alkaen, isokokoisia mustavalkonegatiiveja, 35 mm värikuvanegatiiveja, diakuvia, 8 mm kaitafilmiä, kelanauhurin ääninauhoja, C-kasetteja, videota Beta-, Video8-, MiniDV-, VHS- ja VHS-C-formaateissa  sekä erilaisia painotuotteita, vieläpä sähköpostiakin (itselläni vuodesta 1988) ja tekstiviestejä.

Erilaisia historian tallennusformaatteja

Näitä materiaalimääriä ja niihin liittyviä tallennus-, kehitys-, esitys- ja varastointiprosesseja miettiessä voi nähdä myös digitaalisen transformaation taloudelliset vaikutukset. Jokaisesta valokuvasta on erikseen maksettu rahaa monessa vaiheessa. Filmivalmistaja Kodak kaatui digikameroiden tuloon. Nyt varaston täyttävät muistolaatikot uppoavat kämmenelle mahtuvaan muistivälineeseen, jonka kapasiteetti vain kasvaa.

Digitalisointiprosessi

Miten näin monimuotoinen historiatiedon aarreaitta  saadaan digimuotoon? Tallennustekniikka asettaa selvästikin haasteita. Helpoimmin digitoitavia ovat itse asiassa sadan vuoden takaiset kirjeet ja valokuvat. Ääni- ja videotekniikka on puolessa vuosisadassa kehittynyt sellaista vauhtia, että toistolaitteita on jo vaikea löytää – mekaaniset laitteet yksinkertaisesti hajoavat vaikka magneettinauhaan perustuvat tallenteet vielä toimisivatkin. On siis todella kiire saada kasari-ajan liikkuvat muistot talteen!

Muistojen digitaalisen transformaation voi antaa esim. valokuvausliikkeen tehtäväksi. Hintavaa se on, mutta jos ei ole omaa aikaa, taitoa ja välineitä, niin se on hyvä vaihtoehto. Itse tehdessä arkistoista voi samalla muodostaa itselleen käsityksen ja järjestellä muistot käytettävämmiksi. Vähimmäisvaatimus on skanneri, mielellään sellainen, jolla voi skannata myös dioja ja negatiiveja. Digitointivälineitä on käytettävissä myös kirjastoissa.

Valokuvien tallennusprosessin vaiheita ovat kuvien valikointi, puhdistaminen, skannaus, nimeäminen, tallentaminen ja korjailu sekä jatkojalostus heti tai myöhemmin. Kirjeet ja vastaavat dokumentit skannataan kuvatiedostoiksi. Käsin kirjoitetun tekstin voi myös litteroida eri tavoin digimuotoon, jolloin sen käytettävyys kasvaa. Videon ja äänen siirtäminen tietokoneelle vaatii toimivan toistolaitteen lisäksi digitointilaitteen ja kaapelit sekä ohjelmiston. Kaitafilmin voi videokuvata valkokankaalta, mutta laadukkainta jälkeä saa kaitafilmiskannerilla, joita voi löytyä kirjastoista. Niiden digitointinopeus on n. kymmenesosa toistonopeudesta.

Järjestely ja “älyllistäminen”

Digitoidut tiedostot on nimettävä ja ryhmiteltävä loogiseen kansiorakenteeseen. Kuvatiedostoissa on valmiina paikat syötettävälle metatiedolle, jolla oikean muiston löytäminen mahdollistuu. Tietokannan voi aluksi rakentaa, vaikka Excel-taulukkoon, jossa tietoa on helppo käsitellä ja josta se on vietävissä myöhemmin oikeaan tietokantaan. Oleellista on miettiä kohtuullinen määrä hakusanoja ja kuvailuja, niin että muistojen “älyllistäminen” ei muodostu mahdottomaksi tehtäväksi. Aikamääreiden ja paikkatietojen ilmaisun osalta kannattaa perehtyä kansainvälisiin standardeihin. Myös kuvailutietojen kieltä kannattaa miettiä – vain suomi vai (myös) jokin muu kieli?

Digitalisaation tuomat rikastusmahdollisuudet

Millaisia mahdollisuuksia ja lisäarvoa sata vuotta vanha mustavalkokuva voi digitalisaatiosta saada? Oleellisimpia etuja ovat digitoidun muiston säilyvyys, jaettavuus ja saavutettavuus. Kenkälaatikosta internetiin siirtynyt muisto on koko suvun ja muidenkin tavoitettavissa nyt ja tulevaisuudessa. Digitaalinen transformaatio siis tuottaa inhimillistä lisäarvoa, luulot ja tietämättömyys muuttuvat tiedoksi ja tieto osaksi katsojan minuutta.

Digitalisoinnissa voidaan vanhalle muistolle antaa supervoimat. Käsin kirjoitetun kirjeen teksti kannattaa litteroida joko kirjoittamalla se tekstiksi tai lukemalla ääneen puheentunnistusohjelmalle (Google Docs tai Office 365), joka tekee ainakin raakalitteroinnin. Puheentunnistus kehittyy nyt vauhdilla, ja myös ääninauhojen ja videoiden puhe voidaan pian luotettavasti litteroida automaattisesti. OCR- eli tekstintunnistusohjelma pystyy litteroimaan, vaikka 1930-luvun skannatun konekirjoitustekstisivun.

Valokuvien laatua voidaan parantaa palauttamalla haalistuneet värit ja poistamalla kohinaa. Paperivalokuvat olivat ennen postimerkin kokoisia, mutta hyvälaatuinen mustavalkokuva paljastaa skannattaessa paljon yksityiskohtia. Mustavalkokuvia voidaan värittää uskottavasti – tästä uudehkosta digikäsityötaidosta on tekoälyn myötä nopeasti tulossa automaattista. Laskentatehon kasvu mahdollistaa nyt myös videokuvan värikorjailun, kohinanpoiston, resoluution kasvattamisen, liikkeen sulavoittamisen ja yksityiskohtien tekoälyllisen lisäämisen.

Paikkatiedon eli maantieteellisten koordinaattien ja paikannimien lisääminen tiedostoihin mahdollistaa niiden esittämisen kartalla. Valokuvien lisäksi paikkatiedon voi lisätä skannattuun kirjeeseenkin. Tiedoston luontipäivämääräksi voi asettaa vaikka summittaisenkin ajankohdan, jolloin muistot asettuvat automaattisesti aikajanalle.

Videoiden ja elokuvien sisällön indeksointi on lähes liian työlästä, mutta siihenkin on olemassa ohjelmallista apua esim. kohtausten tunnistamisessa. Digimuotoisessa videossa on myös kasetteihin verrattuna helppo liikkua edestakaisin.

Henkilötietojen lisääminen metatietoihin on erittäin tärkeää, jos vain henkilöt voidaan tunnistaa. Kasvojentunnistus tulee avuksi myös tässä. Tekoäly osaa jo nykyään kuvailla valokuvien sisältöä tekstimuodossa esim. pilvipalveluissa ja PowerPointissa.

Tietotekniikka tulee avuksi suurten tiedostomäärien käsittelyssä, kun käytettävistä ohjelmista löytyy makrojen tai eräajon mahdollisuus. Joukko kuvia voidaan vaikka automaattisesti terävöidä tai nimetä uudelleen.

Semanttiseen tietojenkäsittelyyn perustuva Sotasampo-palvelu yhdistää erilaisia tietolähteitä

Digimuistot transformoituvat osaksi yhteisöllistä muistia, kun ne linkitetään muihin tietoihin viemällä ne joukkoistettuun palveluun. Semanttisen tiedon sovellus Sotasampo linkittää automaattisesti tietoja eri lähteistä. Tavalliset kansalaiset voivat viedä esim. Sotapolku.fi-palveluun omia valokuviaan täydentämään julkisia tietolähteitä.

Digitaalisen henkilöhistorian tulevaisuus

Emme vielä tiedä, millä tavoin digitoitu historiatieto tulee elämään. Uskon vähitellen olevan muodostumassa jonkinlainen aikakone, virtuaalinen maailma, jonka syötteenä historiatieto toimii, jossa muistojen kanssa voidaan olla vuorovaikutuksessa ja jossa historian pohjalta voidaan luoda uutta tietoa, taidetta ja tarinoita. Tekoälyn avulla menneisyys herää henkiin. Kun me muutumme historiaksi, myös meidän tuottamamme digisisältö, some-viestit ja sykemittarin arvot muuttuvat osaksi tuota virtuaalisesti rekonstruoitavaa maailmaa.

Hieno esimerkki tällaisesta on Peter Jacksonin dokumenttielokuva “They Shall Not Grow Old”, jossa ensimmäisen maailmansodan aikaista rakeista, nykivää mykkäfilmimateriaalia on “ennallistettu”, jopa lukemalla huulilta ihmisten puhetta (muistamme, miten HAL 9000 selvitti astronauttien aikeet Avaruusseikkailu 2001:ssä).

Mikkeliin rakennettava sotahistorian keskus “Muisti” käyttää digitoitua muistimateriaalia ja virtuaalitodellisuutta historiaelämysten rakentamisessa. Tieteiskirjallisuuden puolella Neal Stephensonin tarinassa “Fall” (2019) ihmisaivot skannataan ja herätetään lähitulevaisuudessa henkiin kvanttitietokoneessa.

Väärennetty ääni ja videokuva ovat jo arkipäivää. On mahdollista tehdä vanhojen valokuvien pohjalta ihmiskasvoista liikkuva 3D-malli ja laittaa tämä vaikka lukemaan kirjeitään. Tulevaisuudessa botti, joka lukee sähköiset päiväkirjani ja someviestini puolen vuosisadan ajalta, tietää miten ajattelin ja voi kyborgin hahmon ottaessaan esiintyä jälkipolville representaationani. Olenko silloin “kuolematon”?


Kalle Huhtala työskentelee digioppimisen sisältöjen ja menetelmien, tiedon jakamisen sekä aika- ja paikkariippumattoman työn parissa. Hän on viimeksi toiminut kehitysjohtajana Edita Publishingissa. Kallen harrastuksiin kuuluu historia ja tieteiskirjallisuus, tarinankerronta ja muistimateriaalin digitaalinen transformaatio metadatalla rikastettuna.