TestausOSY:n nettisivusto on siirretty Sytykkeen sivuston osaksi. Osoite on http://www.sytyke.org/testausosy . Domain testausosy.fi saataneen lähiaikoina osoittamaan siihen osoitteeseen.

Siirto on ihan luontevaa, sillä olemmehan Sytykkeen osaamisyhteisö, vaikka mukaan saakin liittyä kuka tahansa ja ihan ilmaiseksi. Sytyke on viime vuosina maksanut entisenkin saitin hostauksen.

Oma saitti oli hyvä idea aikoinaan, kun testaukselle tarvittiin vahvaa profiilin nostoa ja itsenäistä näkyvyyttä. Mutta nyt eletään toisenlaisia aikoja ja kaivataan synergiaa ja integraatiota. Saitin siirto tuo testauksen lähemmäs maamme tärkeintä systeemityön yhdistystä symbolisesti ja käytännöllisesti. Olemme olleetkin vähän unohdetut Sytykkeessa, TIVIA:ssa ja vaarassa unohtaa itsekin itsemme. Samalla muutos rikastaa systeemityön näkyvää maailmaa ja tukee Sytykettä. Integraatio myös vähentää yhteenlaskettua ylläpitovaivaa, parantaa saitin luotettavuutta ja säästää rahaakin pikkuisen.

Käytännön impulssihan siirtoon oli se, että vanhaa saittia ei olisi saatu pelastettua. Tietysti nettihotelliin saa uuden WordPress-ympäristön hetkessä pystyyn ja varmuuskopiot ovat olemassa sisältöjen palauttamista varten. Mutta epäjatkuvuuskohtia kannattaa aina hyödyntää positiivisiin uudistuksiin.

t. Matti Vuori

PS. Muistakaa tehdä juttuja Laatu ja testaus -lehden kevätnumeroon. Ks. http://www.sytyke.org/testausosy/magazine