Laadunvarmistuksen syntysijoilla Ollaan tultu matkan päähän niistä ajoista, kun Taylor, Ford ja Deming aikalaisineen ihmettelivät laadunhallinnan saloja. Niistä ajoista, kun meille kaikille tuttu laadunvarmistuskin (engl. quality assurance) syntyi. Noihin aikoihin laadunhallinta oli sitä, että tapailtiin teollisen ajan ja massatuotannon ensiaskeleita, optimoitiin työn tehokkuutta ja pilkottiin sitä pienempiin ja hallittavampiin osiin, standardointiin työkaluja ja työnteon metodeja..
Avainsana: testaaminen
”Apotti-hanke oli ainutlaatuinen ja laaja usean organisaation yhteinen hanke ja kokonaisuudessaan valtava aikaansaannos.” Tämä lainaamani lause summaa osuvasti omia tuntemuksiani siitä, että olen päässyt testauksen asiantuntijana osallistumaan Apotti-järjestelmän rakentamiseen alusta lähtien. Olen kiitollinen, että olen saanut olla mukana tällä sykähdyttävällä matkalla suomalaisen sote-sektorin sydämeen. Apotin verkkosivuilta (www.apotti.fi) voi tutustua tarkemmin Apottiin. Osa 1: Testaus hankkeen..
Kun pitkään testaa, pääsee monenlaisiin projekteihin useilla sovellusalueilla. Joka projektilla on omat reunaehtonsa tai ”paikalliset itsestäänselvyytensä”, johtuen organisaation kulttuurista, bisnestilanteesta ja tuotteen historiasta – toisin sanoen kontekstista. Tietoisuus kontekstista on erityisen tärkeää projektin vaihtuessa ja konsultille aina. Ennen testaajaksi ryhtymistä Aloitin ”alan työt” 1982 tallennus- ja operointitöillä. Olin ohjelmoinut lukiossa ja halusin oppia lisää. 1985..
Mitä tekoälystä pitäisi ajatella? Onko se vain työkalu vai kaiken arvokkaan varastaja? Artikkelissa pohditaan muutamia erilaisia tekoälyn, tässä yhteydessä laajojen kielimallien hyötykäytön mahdollisuuksia ja vaaroja erityisesti ohjelmisto- ja testausalan näkökulmasta. Jo muinaiset roomalaiset käyttivät tekoälyä. Heillä oli oraakkeleita, jotka ylemmiltä voimilta kysymällä antoivat vastauksia kyselijöiden kysymyksiin “mahtava valtio tuhoutuu, kun ylität tämän joen”. Näin jäikin..
Testaus – yksi eniten väärin ymmärretty osa-alue tuotekehityksessä? Emme tiedä, onko yllä oleva väite totta. Se voi olla liioittelua, mutta kokemuksemme perusteella siinä piilee totuuden siemen. Eikä se ole mikään ihme, sillä testaus on helppo ymmärtää väärin. Moni testaa tai johtaa testausta oman työnsä ohella ilman, että on opiskellut testausta. Kannattaa siis lisätä ymmärrystä siitä,..
Mallipohjainen testaus on automatisoitua testien generointia niiden suorittamisen aikana. Perinteisten testiskriptien sijaan tuotetaan malli, joka tuottaa skriptit. Varsinaista testauksen suorittamista varten tarvitaan edelleen toteutusta toimintojen automatisointiin, mutta toimintojen yhdistely tehdään mallista lähtien koneellisesti. Tilannekuvaus Viimeisen vuoden ajan olen testauskonsulttina osallistunut Vaisalassa lentokenttäsääraportointisovelluksen testaamiseen. Keskeisenä osana on ollut soveltaa automatisoitua mallipohjaista testausta järjestelmähyväksymistestaukseen, ja tässä artikkelissa..
Muistatko kun opettelit ajamaan autoa? Alkuun se oli haastavaa, monta pientä huomioitavaa samanaikaisesti. Oli turvallisempaa liikkua rauhallisemmin, ettei huomaamattaan kääntäisi rattia naapurikaistaa silmäillessä. Mäkilähtöön oli hyvä varautua ja valmistautua. Hengitellä, tunnustella kytkintä, painaa kevyesti kaasua, mahdollisesti jopa asetella jo vaihdetta silmään. Töksähtävä lähtö tai auton sammuminen saattoi muodostua muovaavaksi kokemukseksi. Testaaminen on monen pienen asian..
Ammattimainen testaus on tärkeä osa mobiilisovellusten kehitysprosessia. Testauksella varmistetaan, että sovellus toimii sujuvasti ja turvallisesti kaikissa käyttötilanteissa ja erilaisilla laitteilla. Mobiilisovellukset ovat nykyään yritysten ja organisaatioiden toiminnan kannalta kriittisiä elementtejä, joiden avulla kuluttajat esimerkiksi käyttävät yrityksen palveluita tai ostavat sen tuotteita. Yhä useammassa ammattiryhmässä mobiilisovellukset ovat myös työkaluja: niitä käytetään päivittäin työtehtävien suorittamisen tukena tai..