Toimitusketjuissa kulkee materiaalien lisäksi myös dataa, jonka digitalisaatio edistyy kovaa vauhtia. Tässä työssä julkinen ja yksityinen sektori lyövät kättä niin, että ensimmäinen edesauttaa puitteiden syntymistä…
Kunnat ovat perustuslain takaamana itsehallinnollisia toimijoita, joissa valtuustot päättävät asioistaan. Valtion tulee osallistua kuntien toiminnan rahoittamiseen, koska kunnat hoitavat valtion säätämiä tehtäviä. Valtionosuudet ovat osa…
Mikä eVaka on? eVaka on moderneilla teknologioilla toteutettu avoimeen lähdekoodiin perustuva varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toiminnanohjaus- ja asiakastietojärjestelmä, jonka ytimen kehittämisestä vastaavat yhdessä Espoo, Oulu, Tampere…
EU:n tekoälysäädös (EU AI Act) astui voimaan elokuussa 2024. Sen täysimääräinen soveltaminen alkaa 2. elokuuta 2026, mutta ensimmäisiä sääntöjä on alettu soveltamaan helmikuusta 2025. Jo…
Ilmastonmuutoksen, kasvavan eriarvoisuuden ja taloudellisen epävarmuuden keskellä kestävyysmuutos on entistäkin painavampi keskustelunaihe yritysmaailmassa. Longitude Research Ltd:n selvityksen mukaan muutokseen suhtaudutaan ristiriitaisesti ja näkymät tulevaisuudesta ovat…
Kilpailukykyä nopeasta arvontuotosta ja muutoskyvykkyydestä – kertaluontoisista projekteista jatkuvaan arvon toimittamiseen Nopeutunut kilpailu ja alati muuttuva toimintaympäristö on tuonut vaatimuksia, joihin perinteinen projektitoiminta ei ole…
Kestävä kehitys on noussut viimeisen vuosikymmenen aikana myös ICT-alalla lisääntyvässä määrin ajankohtaiseksi. Kestävä kehitys vaatii analyyttisen lähestymistavan lisäksi systeemiajattelua ja laajaa ymmärrystä vuorovaikutuksista, tai lopputulokset…
Ohjelmistokehitysalaa riivaa sairaalloinen uutuudenviehätys. Pelko jälkeen jäämisestä ja häpeä vanhojen työvälineiden käytöstä ajaa ihmiset etsimään jatkuvasti uutta tekniikkaa. Vanhoja asioita ja jopa kokemusta halveksitaan. Se…
Tietojärjestelmällä on oma elinkaarensa. Kun versionvaihdokset eivät enää pelitä, iäkkään järjestelmän tuki loppuu tai kun järjestelmäarkkitehtuuriin täytyy sisällyttää uusia järjestelmiä, on investointipäätösten aika. Välillä tämä…
Kokosin yhteen havaitsemiani syitä, jotka estävät uuden teknologian käyttöönottoa terveysalalla – yksi pelko nousee ylitse muiden. Uusia terveysteknologioita esitellään nopeaa tahtia ja tiedon omaksuminen pitäisi…