Tuntuuko sinusta että maailmaan nousee verkkopalveluita, teknologioita, ismejä ja uusia innovaatioita kuin sieniä sateella, muutenkin kuin syksyisin? Entä pilvipalvelut; niiden tarjoajia on kourallinen, mutta niiden tarjooma on valtava. Miten tästä kokonaisuudesta saisi omalle yritykselle poimittua optimiosat? Miten asiaa pitäisi ylipäätään lähestyä?
Eilen kaikki oli helpompaa ja yksinkertaisempaa. Markkinoilla oli tietty määrä suljettuja järjestelmiä, jotka maksoivat maltaita ja niillä sitten tehtiin se mikä oli tehtävä ja tehtävissä. Erilaisten järjestelmien yhteenkytkeminen toimi yhtä sujuvasti kuin pesukoneet servereinä tai maitohinkit kovalevyinä. Mikä API? Kuitenkin tekemisen peruskonsepti tietojärjestelmissä on pysynyt samana, dataa sisään, vähän käpistelyä ja dataa ulos, tiedättehän. Samoja järjestelmiä käytettiin vuosikausia, kaikki tehtiin käsin ohjelmoimalla ja tulos oli juuri se mitä haluttiin. Vai?
Tänään homma on lähtenyt totaalisesti lapasesta. Ensin tuli internet, sitten osallistuva Web 2.0, josta muotoutui suuri ja mahtava some, pilvet, open source/data ja ties mitä uutta tänäänkin ilmestyy. Kuka tahansa luottokortin omistava henkilö voi pystyttää sekunneissa oman konesalin, ostaa sinne haluamansa ohjelmistot, rakentaa haluamansa verkkoinfran, kytkeä järjestelmät toisiinsa, siirrellä dataa, Isoa Sellaista, järjestelmästä toiseen nappia painamalla. Tarvittaessa ylös/alas/vertikaali-skaalata haluamansa järjestelmän osat, rakentaa backupit, monitoroinnit ja vielä automatisoida koko roskan. Ja jos kokonaisuus, tai joku sen osa, ei tyydytä, voi sen vaihtaa johonkin paremmin asiansa hoitavaan komponenttiin. Vähän niin kuin olisi saanut joululahjaksi valtavankokoisen legolaatikon, jonka kymmeniä palasia sitten sovittelisi toisiinsa. Kirsikkana kakun päällä; markkinana vaikka koko maailma.
Nuorempana konsulttina kuvittelin yksioikoisesti, että kunhan asiakkaalta on kysynyt hänen murheensa, ongelmansa ja tarpeensa. niin sitten vain kirjaa asiat ylös ja ratkoo ne. Mutta eihän se niin mene. Useimmiten nimittäin asiakas ei osaa kuvata ongelmaansa, ei edes tiedosta sitä tai ajattelee ongelman olevan muualla kuin missä se onkaan. Toki hieman liioittelen ja kärjistän tässä, mutta jos puhutaan pilvimaailman mahdollisuuksista, tuo kuvaus ei ole varmaankaan surkea huti. Tässä puhutaan siis teknologioiden mahdollistamista asioista, ei liiketoiminnoista.
Teknologia on tietenkin vain enabler, mahdollistaja, mutta koska liiketoimintatarpeet ovat niin moninaiset mennään tässä teknologia edellä; ajatellaanpa vaikka Amazonin Web Services (AWS) palvelukokonaisuutta. Jos menet hallintapaneeliin, niin näet noin 60 erilaista ylätason palvelukomponenttia. Jos olen harkitsemassa pilvipalvelujen käyttöä, niin mistä voin tietää mitä noista juuri minun kannattaisi käyttää. Ja miten niitä voisi yhdistellä, mitä se maksaisi ja miten ja millä edellytyksellä voisin hyödyntää olemassaolevia järjestelmiäni, vai voisinko? Tai jos menen Microsoftin Azure palveluportaaliin, niin en näe oikeastaan palvelukomponentteja ollenkaan. Google CloudPlatformissa löytyy samoja komponentteja hieman eri nimillä ja eri hinnoitteluilla. Miten näitä palveluja voisi verrata tarpeeksi tarkalla tasolla? Ja mikä on tarpeeksi tarkka taso? Vaikka aloittaminen sinällään on helppoa ja sitä voi tehdä kokeilemalla, hallitakseen ja ymmärtääkseen kokonaisuuden alkuun sisältyy kuitenkin melko jyrkkä oppimiskäyrä. Kaikilta mainitsemiltani pilvipalvelutarjoajilta löytyy hyviä yksityiskohtaisia handson -oppaita kunkin komponentin käyttöön ja käytännön kokeilemiseen. Lisäksi yksityiskohtaisia vertailuja eri komponenteista eri palveluntarjoajilta löytyy helposti lukuisia avainsanoilla hakemalla. Jos lähtee liikkeelle puhtaalta pöydältä kannattaa tehdä huolellinen vertailu esim. hinnoittelusta kunhan on omat tarpeensa selvittänyt. Sen sijaan jos on jo jonkin toimittajan kelkkaan jo hypännyt, ei ole järkevää vailla merkittävää argumentointia ottaa lukuisia pilvipalvelutarjoajia yhtä aikaa käyttöön niiden hankalan, ellei mahdottoman, yhdistelyn takia.
Entä millä tasolla osaamista ja ymmärtämistä pitäisi olla? Pilvipalvelutavaratalot tarjoavat Iaas, Paas ja Saas ylätason käsitteisiin liittyviä komponentteja ja palveluita. Riittää kuitenkin ymmärrys siitä, että tarjooman haitari ulottuu alemman tason verkkoinfrastruktuurin rakentamisesta palvelimiin, ohjelmistokokonaisuuksiin, erilaisiin infrapalveluihin ja ylimmällä tasolla yksittäisten ohjelmistojen tarjoamiin palveluihin. Esimerkkeinä vaikkapa palikoita BI, IoT, sovelluskehitysalustat, tiedontallennuksen monet mahdollisuudet, käyttäjähallinta, virtuaalipalvelimet, machine learning, Hadoop -klusterit vain joitakin mainittuina. Näitä kaikkia voidaan siis hankkia eri palikoista rakentaen yhteensovittaen.
Miten juuri minun yritykseni sitten kannattaisi hyödyntää valtavaa potentiaalia, joka majailee pilvipalveluiden sokkeloissa? Ei tarvitsekaan, mutta voit. Mahdollisuudet ovat valtavat, mutta mitkä ovat riskit? Mieleen tulee Saksan salamasota Puolaan 1939, jossa Puola urheasti yritti pysäyttää moderneja Hitlerin joukkoja – ratsuväellä. Vanha ja uusi löivät siinä kättä toisilleen, ehkä muutakin. Pilvipalvelut avaavat laajan valikoima-arsenaalin käyttöösi ja sitä ei ole mitä todennäköisimmin varaa jättää hyödyntämättä. Tässä arsenaalissa on se erityinen puoli, että kokeilu on nopeaa, ei edellytä suuria investointeja ja on hyvin notkeaa. Lievä varoituksen sana; joku voi ajatella, että kun vaikkapa virtuaalikoneen tietokantoineen luo sekunneissa, järjestelmähallinta on tullut näin helpoksi. Ihan niin ei se ole. Mutta joka tapauksessa voit poimia rusinat pullasta tai kirsikan kakusta. Aloittaa voit muutamalla legopalikalla, vaihtaa niitä tarvittaessa ja edetä hyväksihavaitsemaasi suuntaan.
Tänään maailma on moninapaisempi, kaoottisempi, nopeammin evolutoituva ja isompi kuin koskaan. Eikä nyt puhuta pelkästä informaatioteknologia-alamaailmasta. Mutta kaoottisuuden tunteen ja entropian vinhan sotkennan ei kannata antaa hämätä, ne ovat kampitettavissa. Hyvä johtaminen ja fokusointi ovat entistä oleellisempaa. Jokapaikanhöyliä ei enää ole. Tärkeää on saada oikeanlainen työryhmä ratkomaan ongelmia, sopivassa suhteessa johtamista, substanssia, bisnestä ja teknologiaosaamista. Hyvä tiiminvetäjä janoaa itseään osaavampia ja älykkäämpiä joukkuepelaajia. Tiimidynaamiikka on tärkeää, suu on saatava auki pakottamatta. SteveJobsit ovat anomalioita. Alkuunpääsemiseksi ei tarvita kuin edellämainittuun tiimiin jäsenet, nykytilanteen kuvaus, tavoiteasetanta, tiekartta, luottokortti ja voit avata legopaketin.
Jari Putulan yli 20 vuotta monipuolinen kokemus IT-alalla jakaantuu sovelluskehityksen suunnitteluun ja toteutukseen, BI-osaamisen osa-alueisiin liiketoiminnan vaatimusten jalkauttaminen fyysisiin tietovarastoihin asti, raportointi, laajat arkkitehtuurit, digitaalinen markkinointi, datan käsittely, analytiikka ja yleisesti erilaiset webteknologiat. Arkkitehtuurillinen, teknologinen ja tiedon integraatioon liittyvä suunnittelu ovat nousseet entistä tärkeämmäksi big data/pilviteknologioiden noustessa valtavirtaan ja Jari on erityisen innostunut ja perehtynyt tähän teknologiamurrokseen. Ohjelmointi on tämän nörtin erityinen innostus.