On paljon teollisuuden aloja, joita säätelee liiketoiminnan sääntöjen lisäksi jokin viranomaisen säädös tai alan oma standardi. Näillä aloilla täytyy tehdä kaiken muun testauksen lisäksi yleensä…
Regulaatiot eli sääntelyt työllistävät suurta joukkoa asiantuntijoita niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Ne ovat olleet jo pitkään merkittävä osa erilaisten finanssilaitosten sovelluskehityksen työnkuvaa ja ovat…
Tässä lehdessä käsitellään montaa ajankohtaista ja jo voimaankin tullutta uutta lakia. Jotkin lait vaikuttavat merkittävästi yrityksiin ja vaativat niiltä mittaviakin tietojärjestelmäinvestointeja. Osa organisaatioista on tottuneempi…
Lineaarisen jänniteregulaattorin toiminta perustuu säädettävään jännitehäviöön ennen piirin syöttöä (lähde: Wikipedia). Siinäpä se. Kuten lukija saattaa jo huomata, kolumnisti on taas sen ongelman edessä, että…
Käsitteet tietoturva ja tietosuoja menevät arkikielessä helposti sekaisin, eivätkä it-ammattilaisetkaan aina tee eroa niiden välillä. Jatkossa termit kietoutuvat toisiinsa entistä vahvemmin. Tietoturvalla pyritään varmistamaan tietojen…
EU GDPR eli yleinen tietosuoja-asetus ja sen vaatimuksia ei pystytä ratkaisemaan kaupallisella tuotteella, vaan yrityksen on mietittävä kokonaisuutta ja toimittava lainsäädännön ja asetuksien mukaisesti. Regulaation…
Europarlamentin kansalaisvapauksien valiokunnan hyväksymä tietosuoja-asetus ja tietosuojadirektiivi astui voimaan 24.5.2016. Siirtymäaikaa asetuksen noudattamiselle annettiin kaksi vuotta, joten uusia tietosuojasääntöjä aletaan soveltaa 25.5.2018, myös Suomessa. Vahinkovakuutusyhtiö…
Tämän kirjoituksen otsikko saattaa tuntua ensi lukemalla hieman oudolta, onhan vuosien varrella totuttu siihen, että kaikenlaiset sääntelyt, varsinkin EU- tasoiset lähinnä aiheuttavat ylimääräisiä kustannuksia ja…
Haluan omistaa tämän artikkelin edesmenneelle veljelleni Villelle, joka oli yksi Suomen johtavista tietosuoja-asiantuntijoista ja sai myös minut kiinnostumaan aiheesta tarkemmin. Koska en ole juristi vaan…
Data kertoo meistä käytännössä kaiken. Siksi niin monet haluavat kerätä ja käyttää sitä. Onko yksityisyys jo menetetty, vai turvaavatko tietosuoja-asetus ja tiedustelulait meidän henkilötietomme? Vuonna…