Avainsana: tutkimus - page 2

Keinoäly lääketieteessä Auria biopankin näkökulmasta

Tekoäly mullistaa terveydenhuoltoa lähitulevaisuudessa on melkoisen usein kuultu mantra. Joitakin työkaluja onkin jo käytössä esimerkiksi kuva-analytiikassa ainakin ulkomailla, mutta Suomessa siirtymävaiheeseen ollaan mielestäni vasta kunnolla astumassa ja erilaisiin mahdollisuuksiin heräämässä potilastyöhön liittyen. Hidastavana tekijänä on (syystäkin!) alan tarkka regulaatio, kovat vaatimukset käytettäviltä työkaluilta ja saatavissa olevan datan määrä. Lisäksi valmiinkaan työkalun integroiminen erilaisiin sairaaloiden tai..

Read more

Tieto- ja viestintätekniikka ja vastuullisuus

Yritysten ja muiden organisaatioiden yhteiskuntavastuu on nykyisin valtavirtaistunut ja vielä joskus harvoin kuuluvat väitteet siitä, että yritystoiminnan tarkoituksena on vain tuottaa voittoa osakkeenomistajille tuntuvat varsin kivikautisilta. Olemme alkaneet ymmärtää, että elämme verkottuneessa ja systeemisessä maailmassa, missä yhden toiminta vaikuttaa toiseen, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Emme voi enää elää siten, että yksi optimoi omaa toimintaansa muiden kustannuksella…

Read more

Tekoäly ja IoT -vesihallinnassa – osa jokaisen elämää

Konenäkö vähentää manuaalista työtä ja tarjoaa mahdollisuuden yhdessä esineiden internet laitteiden (IoT) kanssa vähentää päästöjä. Tilaa luovuudelle? Olin juuri saanut uuden sääaseman sekä IoT –laitteen veden happamuuden ja lämpötilan mittaamiseen. Nopeasti huomasin, että anturien ja tiedonsiirron energiankulutus sekä tietopalveluiden kustannukset putosivat 1/100 osaan 20 vuodessa. Pystymme säästämään noin 2 TWh energiaa vuosittain maapallon tulevilla 50..

Read more

Puhu lapsen kanssa pelaamisesta – lapsella on oikeus suojeluun myös verkossa

Digitaaliset pelit ovat tärkeä osa lasten ja nuorten kulttuuria sekä kaverisuhteita. Aikuisten vastuulla on suojella lapsia verkon haitalliselta sisällöltä.  Valtaosa lapsista viettää vapaa-aikaansa nettipelien parissa. Pelit ovat tärkeä harrastus ja niiden kautta pidetään myös ystävyyssuhteita yllä. Parhaimmillaan aktiivinen peliharrastaminen voi auttaa lasta kehittämään digitaalisia taitoja ja näkemään taidot vahvuutena. Tietysti pelaaminen on myös hauskaa.  ”Netti on lapselle suuri mahdollisuus eikä aihetta ole syytä lähestyä pelottelun kautta. Lapsia koskevia..

Read more

Koneäly työkaverina: Osaa ainakin nämä asiat

Kun tekoäly ja ohjelmistorobotit yleistyvät tietotyössä, minkälaista osaamista tarvitaan ihmisiltä? Millaisia tiimejä ihmisistä ja tekoälystä rakentuu? Minkälaisia ovat työyhteisön kulttuuri ja toimintatavat? Kuka käskyttää ja ketä? Tällaisia kysymyksiä lähdettiin pohtimaan Sytykkeen AI-huippuseminaarissa syyskuussa 2018. Näitä pohdittiin myös IT-kouluttajien huhtikuun 2018 seminaarissa “Tekoäly oppijan sisällä”. Tarjoan tässä artikkelissa synteesin keskustelun jatkamiseksi. Koneäly ja koneoppiminen Artificial intelligence..

Read more

Havaintoja tekoälystä vuodelta 2018

Tässä artikkelissa taustoitan kolmea ilmiötä, joita olen itse tarkkaillut tekoälyn käytöstä verkkokeskusteluissa ja eri konferensseissa, joissa olen käynyt tämän ja viime vuoden aikana. Kukapa meistä ei olisi jo innostunut laskentakapasiteetin kasvusta ja siitä että neuroverkkopohjaiset ohjelmistot eivät vie enää kuukausia opetellessaan raskaita esimerkiksi kuvapohjaisia opetusaineistoja. Tähän laskentaan soveltuvia GPU-lisäkortteja voi käydä ostamassa itselleen, mutta ne..

Read more

Älä sekoa älyttömiin ja keinotekoisiin koodauspulakäsitteisiin

Osaamisen puutteellinen ymmärrys tulee kalliiksi esim. tekoäly-, data scientist- ja koodaripulakeskustelussa. Näiden sekoittaminen tulee kalliiksi ilman syvällistä perehtymistä, mistä todella ja oikeasti on kysymys, kun puhumme ohjelmistosuunnittelu-, tietojenkäsittely-, palvelumuotoilu- ja tietojärjestelmätieteen oppialojen synnyttämästä osaamisesta yhteiskunnassa – vaikka niillä onkin paljon yhteistä. Sekoittaminen tulee kalliiksi rekrytoinneissa, kehittämisessä ja teollisessa muutoksessa. Se johtaa virheellisiin hankintoihin; päädytään johtamaan..

Read more

Tulevaisuuden reunalla – arjen robotiikkaa

”Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa nämä koneet tulevat osaksi ihmisten arkea”, totesi professori Bart Selman Cornellin yliopistosta. Virtuaaliset robotit ovat olleet osa arkeamme jo pitkään, mutta nyt tulevat myös fyysiset robotit arkemme avuksi. Voitaisiin puhua ihmisen kaltaisesta keinotoimijasta, joka tekee asioita, joita on totuttu pitämään ihmisten töinä. Mikä on tehnyt mahdolliseksi robottien maailmanvalloituksen? Miten on mahdollista,..

Read more

Sytykkeen Vaikuttavin opinnäytetyö -kilpailu

Sytyke ry palkitsee vuosittain vaikuttavimman tietojärjestelmätyöaiheisen opinnäytetyön. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita tekemään laadukkaita opinnäytetöitä, edistää suomalaista tietojärjestelmätyön osaamista ja tehdä Sytyke ry:n toimintaa tunnetuksi oppilaitoksissa ja alan opiskelijoiden keskuudessa. Palkittavan opinnäytetyön aihepiiri voi liittyä esimerkiksi ohjelmistoliiketoimintaan, kokonaisarkkitehtuuriin, käytettävyyteen, mallinnukseen, tietojärjestelmäprojektien hallintaan tai testaukseen. Opinnäytetyö voi liittyä teknologiaan tai sen hyödyntämiseen. Vaikuttavimman opinnäytetyön valintaan voi..

Read more

Holhoustoimen edunvalvontapalvelun tilivalvonnan asiakaslähtöinen kehittäminen: Yksityiset edunvalvojat

Jokaisella meistä on varmasti omakohtaisia kokemuksia erilaisten lomakkeiden täyttämisestä ja niihin liittyvistä tuskista. Asettaudutaanpa edunvalvojan asemaan. Edunvalvojan tehtävänä on Holhoustoimesta annetun lain (442/1999) mukaan edustaa päämiestänsä tämän taloudellisissa asioissa. Edunvalvojan on esitettävä vuosittain holhousviranomaiselle, miten hän on päämiehensä omaisuutta hoitanut. Tämän velvollisuuden täyttämiseksi edunvalvoja laatii vuosittain tilin ja toimittaa sen holhousviranomaiselle tarkastettavaksi. Tiliin hän liittää..

Read more