Perheemme koira on paras aikuisiän opettajani. Sen jälkeen, kun aloin ulkoiluttaa sitä kolmisen varttia illassa, olen saanut vuoteeni mahtumaan toistakymmentä vuorokautta opiskelua äänikirjoja, podcasteja ja verkkokursseja kuuntelemalla. Tämä koirakoulu on osoittanut, että pakko on tehokas muutoksen ajuri, niin epämiellyttävää kuin se vapaaseen tahtoon uskovan ihmisen onkin myöntää. Keväällä 2020 koko Suomi on ollut eräänlaisessa koirakoulussa.

Oppimisen kolme kulmaa

Oppiminen on muutosta. Halutun muutoksen aikaansaamiseen tarvitaan kolme tekijää: motivaatiota, aikaa ja välineitä. Kun nämä ovat kohdallaan, voi oppimistakin tapahtua.

Oppimisen kolme tekijää
Oppimisen kolme tekijää

Motivaatio on muutoksen tärkein tekijä. Sitä on kahdenlaista: ulkoista ja sisäistä. Ulkoinen motivaatio on meille tuttua koulusta opettajan, läksyjen ja kokeiden muodossa. Työelämässä yrityksen toimintatavat, esimiehen odotukset ja vaikkapa yhteiskunnan lakisääteiset vaatimukset luovat ulkoista motivaatiota. Minulle ja monelle muulle myös aikataulu eli deadline, siis pakko, on tarpeellinen motivaattori.

Tehokkain motivaation muoto on tietysti sisäinen motivaatio, eli oma innostus ja halu oppia jotain uutta omien harrastusten parissa. Parhaassa tapauksessa oman aidon mielenkiinnon kohteet osuvat yhteen myös työelämän tarpeiden kanssa, mutta motivaation puutetta on lähes mahdoton paikata ulkoisilla lääkkeillä.

Seuraava tärkeä tekijä on aika. Aika on ihmisten arvokkain resurssi, josta kiistelevät työ, perhe ja vapaa-aika. Oppimisen parissa vietettyä aikaa käytetään yhä usein oppimisponnistelujen onnistumisen mittarina, vaikka tärkeintä pitäisi olla oppimisen tehokkuus eli pysyvä muutos, käytettiin siihen sitten paljon tai vähän aikaa.

Jos kuitenkin ihmisellä on sekä motivaatiota että jonkin verran aikaa käytettävissään, tarvitaan vielä oppimisen välineitä muutoksen aikaansaamiseksi. Hyvin motivoituneelle oppijalle riittää kynä ja paperikin, mutta laadukas, toimiva, saavutettava ja innostava oppisisältö auttaa oppimaan tehokkaammin. Digitekniikka on varsinainen aikakone, jonka avulla aikaa voi löytää mitä yllättävimmistä paikoista – kuten vaikka koiralenkin varrelta.

Teknologia kantaa meidät rotkon yli

Talven 2020 aikana koronaviruspandemia on toiminut pakkona, joka on lyönyt kouluissa kertaheitolla läpi jo tahmeasti edistyneen digiloikan, ja pakottanut työpaikoilla epäluuloisimmatkin uskomaan etätyön toimivuuteen. Maaliskuussa koulut ja työpaikat sulkeutuivat, siirryttiin etäkouluun ja etätyöhön, ja yhteiskunta asettui siilipuolustukseen virusta vastaan. Paluuta entiseen ei ole, mutta tässä vaiheessa näyttää siltä, että olemme selvinneet voittajina mitä tulee uusien toimintatapojen omaksumiseen. Mikä oppimisessa kouluissa ja työpaikoilla on muuttunut, ja miten tämä positiivinen muutos on ollut mahdollinen?

Vielä joitakin vuosia sitten yhteiskunta olisi monilta osin pysähtynyt tilanteessa, jossa koululaiset eivät saa mennä kouluun eivätkä työntekijät työpaikalleen. Onneksemme globaali ja erityisesti kansallinen digi-infrastruktuurimme on valokuidun ja 4G:n myötä saavuttanut tason, joka on mahdollistanut ongelmattomat ryhmävideopuhelut opettajien ja oppilaiden sekä esimiesten ja tiimiläisten kesken.

Oppiminen ja työnteko on ensisijaisesti viestintää ja yhteistyötä. Videopuhelu on viestinnän olennainen elementti. Hyvälaatuinen videokuva mahdollistaa pelkkää ääntä monin verroin tehokkaamman viestinnän, vähentää väärinkäsityksiä ja lisää empatiaa tilanteessa, jossa oikeat ihmiskontaktit jäävät eristyksen vuoksi vähiin. Videokuvan arvon on tiedostanut myös uusi toimitusjohtajamme, joka aloitti työnsä juuri kun koronarajoitukset olivat tyhjentäneet konttorin. Silti hän on tavannut kaikki työntekijänsä ja vaativan tehtävän hoitaminen on alkanut sujuvasti.

Kymmenen vuoden aikana kaikki digityökalut sekä sisällöt, joita niillä työstetään, ovat muuttaneet pilveen. Nopeiden tietoliikenneyhteyksien sekä dokumenttien yhteiskäytön ansiosta tietotyöstä on todella tullut paikkariippumatonta. Pilvipohjaisuus on mahdollistanut myös sovellusten nopean kehittämisen ja levittämisen loppukäyttäjille. Tästä on tänä keväänä ollut hyvänä esimerkkinä koulu- ja etätyön esiin nostamien tarvittavien toimintojen nopea toteuttaminen videoneuvotteluohjelmissa. Eri palveluntarjoajat kirittävät toisiaan ja uusia toiminnallisuuksia on otettu käyttöön globaalisti viikkojen sisällä.

Pieni mutta tärkeä toiminto viestinnän työväline, puheenvuoron pyytämiseen tarkoitettu viittaava käsi, päivittyi verkkokokoussovellukseen käytännön vaatimuksesta.

Kolmas tekniikan tarjoama etu on sosiaalinen media, joka muodostaa ympärillemme virtuaalisen kanssakäymisen kuplan. Se toki näyttää jokaiselle omanlaiseltaan, mutta tarjoaa jatkuvaa monimuotoista virikettä ja kaikupohjaa neljän seinän sisälle lukkiutuneen maailman kansalaisille. Some on tärkeä mahdollistaja myös yhteistyötä helpottaville toimintatavoille työelämässä: tiedon entistä avoimempi ja helpompi jakaminen ja kommentointi, palautteen antaminen ja vastaanottaminen sekä valmius ottaa käyttöön uudenlaisia sovelluksia on myös työelämän etu, kun toimintatavat on ensin opittu sisäisen motivaation ajamina työn ulkopuolella.

Muutosvastarinnan murtajat

Tekniikka on siis luonut pohjan selviytymiselle pakon edessä. Toinen onnistumisen tekijä olemme me ihmiset itse. Erityisesti opettajat ja työntekijät ovat löytäneet itsestään uusia kykyjä. Koulumaailmassa muutos oli erityisen raju opetustyön luonteen vuoksi. Digiloikaksi kutsuttua kehitysaskelta tietotekniikka-avusteisempaan oppimiseen on kannustettu vuosikaudet. Kustantajat ovat kehittäneet digioppimateriaaleja ja erilaisia oppimisympäristöjä on rakennettu, mutta digiloikka jäi jumiin kuin suonsilmään opettajien enemmistön muutosvastarinnan ja koululaitoksen jäykkyyden vuoksi. Kouluun ja opettajiin kohdistuvat korkeat tulosvaatimukset ovat pitäneet ymmärrettävästikin yllä ”ei rikota sitä, mikä toimii”-ajattelumallia.

Kun opetus oli kuitenkin pakko muutaman päivän varoajalla siirtää digimuotoon, osoitti opetushenkilöstö suurta valmiutta heittäytyä omaksumaan osin jo vuosien varrella digiloikan varjolla pohjustettuja toimintamalleja. Opettajien yhteisöllinen oppiminen ja vertaistuki oppimiseen keskittyvien sosiaalisen median kanavien kautta tasasi nopeasti osaamisvajeita ja levitti parhaita käytäntöjä. Kyse on ollut hyvin käytännönläheisistä ja helposti ratkaistavista haasteista: miten estää oppilaiden häiriköinti verkkotunnilla, miten jakaa materiaalia tai kuinka saada äänet kuuluviin etäosallistujille.

Kustantajat ja oppimisratkaisujen tarjoajat avasivat digimateriaalejaan vapaaseen käyttöön, mikä on tuonut niiden käyttömahdollisuudet monen uuden käyttäjän tietoisuuteen nyt, kun niitä on ollut pakko kokeilla. Samalla palveluntarjoajat ovat joutuneet kehittämään asiakaspalveluaan ja palvelujensa saatavuutta äkillisen kysynnän kasvun rasittaessa palvelinten kapasiteettia.

Oppilailta etäkoulu on edellyttänyt ensisijaisesti omatoimisuutta ja sitkeyttä. Lapsilta puuttuu aikuisten kynnys omaksua ja käyttää digivälineitä, mutta apua hekin tarvitsevat. Tässä on ollut vanhempien paikka tukea ja venyä. Vanhemmat ovat myös päässeet osaksi koulua ja opiskelua eri tavalla kuin normaalioloissa.

Työelämässä etätyöhön siirtyminen ei ole ollut yhtä suuri muutos kuin koulumaailmassa. Suurina saavutuksina on pidetty jo videokuvan käyttöönottoa viestinnässä sekä luottamusta siihen, että töitä oikeasti tehdään myös konttorin ulkopuolella. Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat olleet Euroopan innokkain kansa etätyöhön siirtymisessä. Jos työelämässä otettaisiin videoneuvottelun lisäksi tehokkaat yhteistyön toimintamallit ja välineet käyttöön, voisi tuottavuuskin nousta huomattavasti. Tiedonvälityksen ja oppimisen välineinä erityisesti webinaarit ovat nopeasti muuttuvassa tilanteessa osoittautuneet toimiviksi ratkaisuiksi. Pitemmällä aikajänteellä verkkokurssit ja yhteisölliset verkostot puoltavat paikkaansa työelämän oppimisvälineinä.

Digitaalinen itseluottamus

Tietoliikenneinfran ja muutosvastarinnan murtumisen lisäksi poikkeustilanteesta selviytyminen edellyttää kaikilta, erityisesti opettajilta ja esimiehiltä, vankkaa digitaalista itseluottamusta, jotta he voivat opettaa ja johtaa teknologian avulla. Tämä tarkoittaa hyvää välineosaamista, halua oppia uusia toimintatapoja ja positiivista asennetta teknologiaan arjen mahdollistajana. Kansalaisten ja työntekijöiden digitaidoissa on paljon kehittämisen varaa.

Digivälineiden varassa toimiminen korostaa myös sukupolvien välisiä eroja. Sosiaalista mediaa aktiivisesti käyttävien ja pelaamista harrastavien lasten ja nuorten arjessa tekniikka ja media ovat erottamaton osa arkipäivää. Tällainen asenne olisi tärkeä myös muutosvastarintaisimman keski-ikäisen, usein päättävässä esimiesasemassa olevan ikäluokan uudessa arjessa selviämisen kannalta.

Muuttuvatko oppimisen edellytykset poikkeustilan jälkeen?

Kevät 2020 ei ole edustanut sellaista etätyötä tai digioppimista, jollaiseksi olemme nämä mieltäneet. Pakkotilanne on motivoinut meidät omaksumaan uusia toimintatapoja, sisältöjä ja välineitä. Vielä ei tiedetä, missä määrin koululaisten oppiminen ja työn tuottavuus ovat kärsineet pakon edessä. Jos paluu entiseen ei tapahdu nopeasti, on mahdollista, että uudet toimintatavat otetaan osaksi ”uutta normaalia”. Koululaitoksen osalta tämä vaatii muutoksia lainsäädäntöön etäopetuksen osalta. Myös työpaikoilla uudet toimintatavat ja erityisesti etätyö voivat edellyttää esimerkiksi paikallista sopimista.

Oppimisen kolmeen päätekijään koronakevät on tuonut omat sävynsä. Pakkotilanne on kuitenkin avannut koko kansakunnalle mahdollisuuksia oppia uusia toimintatapoja ja monimuotoistaa arkea. Läsnä- ja etätyö useiden kanavien kautta on antanut äänen sellaisillekin oppijoille ja tekijöille, jotka eivät muuten nousisi esiin. Mahdollisuus valita itselleen paras oppimis- ja työtapa varmasti motivoi.

Aika on muuttanut muotoaan, kun sitä ei ole pakko kuluttaa vaikkapa työmatkaan. Vuorokauden 24 tunnista voi vapaammin valita parhaan ajankohdan työn teolle ja oppimiselle. Ajanhallinnan taidoissamme on yhä kehitettävää, jotta yhteiskunta toimii riittävän tahdistettuna ajallisista vapauksista huolimatta.

Globaalin mittakaavan ihmiskoe on antanut digi-infrastruktuurin eli verkkojen, työvälineiden ja oppisisältöjen kehittämiselle konkreettisia suuntaviivoja ja kannustimia. Työskentely ja oppiminen tulee ainoastaan helpottumaan.

Ymmärrämme jatkossa ehkä paremmin fyysisen läheisyyden arvon ja teknologian roolin sen rinnalla. Tulemme olemaan parempia vuorovaikutuksessamme sekä kasvokkain että virtuaalimaailmassa. Tämä oppimisen ja työelämän pakotettu digiloikka on toiminut meille hyödyllisenä harjoituksena tulevaisuuden uusien riskien varalta. Monista puutteistaan huolimatta ihminen on edelleen sopeutuvainen olento!


Kalle Huhtala toimii kehitysjohtajana Edita Publishing Oy:ssä. Hänen erityisalueena on digioppimisen, median, yhteisöllisten toimintatapojen ja väli-neiden sekä pelillistämisen soveltaminen työ-elämän viestinnän ja osaamisen kehittämisen tarpeisiin. Hänellä on kokemusta sisältötuotan-nosta sekä tuotannon ja yrityksen johtamisesta. Eniten hän nauttii uusien ratkaisujen etsimises-tä ja toteuttamisesta yhdessä erilaisten asiak-kaiden kanssa.