On se nykypäivä kummallista. Nykylapsilta on esimerkiksi ihan turha kysyä, että mikä sinusta tulee isona. Suurella todennäköisyydellä sellaista ammattia ei vielä ole keksitty, jota kyseinen lapsi sitten aikoinaan tulee harrastamaan. Tai no, me atk-ihmiset olemme kyllä suurilta osin itsekin sellaisia. Hmm, olipas hieno alku, kirjoitin itseni pussiin heti ensiriveillä. Yritän tässä vain ihmetellä sitä, että silloin vanhoina hyvinä aikoina, reikäkorttien jälkeen, ei tiedetty vielä mitään palvelumuotoilijoista tai data-analyytikoista, scrum mastereista tai front-end devaajista.
Nämäkin nimikkeet ovat jo vanhoja ja vakiintuneita, uusia keksitään koko ajan. Uusi asiakokonaisuus vaatii tietyn maturiteettitason, että aletaan keksiä tarkempia nimikkeitä. Robotiikassa ja tekoälyssä meillä on ollut enimmäkseen asiantuntijoita, ei sen kummempia. Sitten kun asiantuntijuus ei enää riitä määrittelemään työnkuvaa, on keksittävä lisää.
Mutta itse aiheeseen, tehokkuusvaatimukset ajavat yrityksiä automatisoimaan toimintojaan ja tämä tapahtuu juuri esimerkiksi robotiikan, koneoppimisen ja tekoälyn avulla. Kunnolla toimiessaan nämä jättävät jälkeensä hämmentyneiden työttömien armeijan, joka ihmettelee, että mitenkä tässä näin kävi, robotti otti ja vei työpaikan. Koneet kirjoittavat jo uutisiakin ja Microsoft on Cambridgen yliopiston kanssa kehittänyt DeepCoder-nimisen tekoälyalgoritmin, jolla voidaan kaivaa bugit softasta tai jopa teettää ohjelmia rikkinäisestä koodista. Alkuvaiheessahan tuo vielä lienee, mutta on vain ajan kysymys, koska päästään siihen F-Securen Hyppösenkin mainitsemaan syöksykierteeseen, että tekoäly kehittää tekoälykoodin, joka kehittää itsestään vähän paremman koodin, joka taas kehittää vähän paremman koodin. Hupaisinta näissä on se vauhti. Ihmismieleen verrattuna aikaa kuluu murto-osa, ja itse ainakin odottelen, että tuollainen karuselli voi pyörähtää liikkeelle millä hetkellä hyvänsä. Ja sellainen voi sitten päätyä mihin hyvänsä. Totta kai yksi todennäköisimmistä vaihtoehdoista on kuvattu maailmanhistorian hienoimmassa elokuvasaagassa eli vuonna 1984 alkaneessa Terminator-sarjassa.
Eli kuulkaapa nyt kaikki testaajat, koodaajat ja devaajat, hetkenne ovat luetut. Ja mitäs projektipäälliköilläkään tehdään, robottiskriptiä kun ei tarvitse motivoida eikä paapoa, eikä viikoittaisia palavereitakaan tarvita, kun dashboardilta näkee reaaliaikaisen tilanteen, jos sellaista ehtii edes vilkaista ennen kuin homma on valmis. Yhtäkkiä ICT muuttuu rahaasyövästä pullonkaulasta kaiken mahdollistavaksi runsaudensarveksi, joiden sidosryhmillä – kuten liiketoiminnalla – alkaa olla oikeasti haasteita miettiä, että mitähän sitä nyt laittaisi sen ICT-osaston – siis joka koostuu muutamasta tyypistä ja tekoälykkäästä robottiarmeijasta – tekemään, kun toiveiden tynnyrit alkavat olla tyhjiä eikä niitä voi enää edes syyttää mistään budjetin ylityksistä tai aikataulujen venymisistä ja vastuu oman toimintansa kehittämisestä paukahtaa paljon pahemmin omaan nilkkaan.
Toistaiseksi keinoäly on aika tyhmää. Viime vuonna tehdyn kiinalaistutkimuksen mukaan Googlen tekoälyn älykkyysosamäärä (ÄO) oli 47,28. CNBC uutisoi asiasta ja vertasi, että kuusivuotiaan ÄO on keskimäärin 55,5 ja 18-vuotiaan 97. ÄO sinänsä on hieman monikäsitteinen asia, Amerikoissa siihen sotketaan yleistietämystäkin, joten asian vertailtavuus on vähän hankalaa, ellei tiedetä tarkkaan, mihin ÄO:n laskenta perustuu. Mensa-neroksi pääsyssä ÄO:n raja on 130, keskihajonnalla 15. Tyhmempikin toki ymmärtää, että käytettävä keskihajonta on tiedettävä, ennen kuin noita ÄO:ita voi vertailla, mutta pääasia lienee, että jonkin verran on keinoälyillä vielä matkaa siihen, että ihmisen voittavat. Tästä taas voidaan palata tuohon ylempänä mainitsemaani karuselliin ja sen nopeuteen. Eli ei kannata tuudittautua nimittelemään keinoälyjä ääliöiksi, ne menevät kohta ohi ja kauas.
Näin ollen, ICT:n uudet tuulet tulevat yltymään myrskyksi, peli on menetetty ja jossain vaiheessa voi heittää hanskat tiskiin ja pensselit santaan. Odotellaan vain kaikessa rauhassa perustuloa ja aletaan tehdä jotain kivaa sillä aikaa, kun koneet tekevät työt. Harmi vain, että tarkat ajankohdat ovat vielä hämärän peitossa. Kuvaamiani tulevia tapahtumia kun voi verrata maapallon magneettisten napojen kiepsahtamiseen. Se tapahtuu jossain vaiheessa, mutta ei oikein voi tietää, että huomennako vai tuhannen vuoden päästä. Ja sitten kun tapahtuu, siihen liittyy ehkä paljonkin turbulenssia ja sekasortoa, uhreilta ei voida välttyä. Sitten, kun savu hälvenee, voidaankin aloittaa uusi maailmanjärjestys. Mutta ennen noita tapahtumia on jatkettava kuten ennenkin. Eli vielä ihan ei kannata päivätöitä lopettaa. Mutta ei välttämättä haittaa miettiä varasuunnitelmaa. Kaikillahan tietenkin on kellareissaan kahden viikon tarpeiksi vettä ja säilykkeitä, vähän tuliaseita ja pari joditablettia, paristoja ja taskuradio. Mutta kannattaa miettiä sitäkin, että mitä alkaisi tehdä isona. Esimerkiksi synkkämielisten dystopia-artikkeleiden kirjoittelu on ihan suositeltavaa puuhaa. Eihän sillä mitään tienaa, mutta josko se perustulo pelastaisi tilanteen.