Näissä ATK-hommissa välillä tuntuu, että tietyt asiat palaavat kulkutautien lailla. Kulkutaudit on kyllä saatu jo muutamaa lukuunottamatta aika hyvin hallintaan, mutta näitä ATK-villityksiä ei. Tai siis kyllä kukin villitys jää jossain vaiheessa jonkun toisen alle, mutta silti niitä vaan tulee lisää. Tämä on ymmärrettävää ja johtuu ihmisluonteesta. Aina pitää keksiä jotain vaihtelua. Jos ei muuta, niin vanhalle asialle uusi nimi tai keisarille uudet vaatteet.
Tämän lehden teemana oleva digitaalinen transformaatio mielletään jostain ihmeen syystä joksikin juuri nyt tapahtuvaksi asiaksi. Kuitenkin sitä on tapahtunut jo vuosikymmeniä. Yritykset ovat vuosikausia käyttäneet ATK:ta tehostaakseen toimintaansa ja tarjotakseen asiakkailleen parempia tuotteita kustannustehokkaammin ja nopeammin. Kun mennään ajassa eteenpäin, tekniikan ja tietämyksen lisääntyessä kehittämisen ja kehittymisen nopeus kasvaa. Tällä hetkellä vauhti on jo aika kovaa, vaikkakin naurettavan hidasta, jos katsotaan asiaa kymmenen vuoden kuluttua. Kännykät esimerkiksi kehittyvät varmasti kymmenen seuraavan vuoden aikana enemmän kuin viimeisen kahdenkymmenen.
Minkä takia tuosta digitalisaatiosta sitten juuri nyt kohkataan niin kovasti? Se johtuu tietenkin siitä, että juuri nyt olemme sellaisen teknisen kehityksen ajanhetkessä, jolloin asioita tapahtuu nopeammalla syklillä kuin ennen. Joku keksii 6G:n, toinen siihen liittyen IoT-sovelluksia, kolmas näihin perustuvaa reaaliaikaista miehittämättömän hävittäjälentokoneen ohjausta, neljäs suunnittelee matkaa Marsiin. Ennen oli jokseenkin rauhallisempaa.
Tämäkin vaihe ihmiskunnan teknisen kehityksen historiassa on kovin rasittava. Sinänsä sama, jos laskee teknisen kehityksen alkaneen siitä, kun apina hakkasi reisiluulla muita luunpalasia Richard Straussin Also Sprach Zarathustran soidessa taustalla tai kehruu-Jennystä tai ensimmäisestä kuulennosta, niin tähän on tultu. Olemme juuri sillä hilkulla, että voimme kohta ulkoistaa teknisen kehittämisen. Erilaiset botit ja keinoälyt ovat vielä aika lapsenkengissä, mutta niiden kehitys nopeutuu. Siinä vaiheessa voimmekin odottaa varsinaisia disruptiivisia laatikon ulkopuolisia ratkaisumalleja.
Ihmisen mieli, niin vaihtelunhaluinen kuin onkin, on hyvin rajoittunut. Muutama nero tai seinähullu saattavat aina silloin tällöin ravistella tavallisen ajattelun rajoja, mutta aika lailla samoilla raameilla mennään. Aikoinaan sattui tielleni tapaus, joka hyvin kuvaa tätä. Elettiin sitä aikaa, kun merkkipohjaiset käyttöliittymät olivat muuttumassa graafisiksi. Asiakas, joka halusi uudistaa järjestelmiään, halusi, että tietty merkkipohjainen näyttö ’käännetään’ sellaisenaan graafiseksi. Yhtäkkiä käytössä oli kaikenmaailman hupivimpaimia painikkeista valintanappeihin ja alasvetovalikoihin, mutta miksipä sitä asiaa yhtään sen laajemmalta ajattelisi. Vanha on hyvä. Vanhan kun muuttaa uudenaikaisemmaksi mahdollisimman vähillä toiminnallisilla muutoksilla, on myös muutosvastarinnan määrä pienin. Niin kauan kuin autoissakin vain voima ja vauhti lisääntyvät, niin ihmiset ovat tyytyväisiä. Mutta annas olla, jos aletaan kehittää autoa, jota ei ajakaan ihminen vaan kone, niin johan siitä pillastutaan. Ja aina on niitä, joiden mielestä keppivaihteet vaan on niin paljon parempia kuin automaatti. Mukavuudenhalu kuitenkin saattaa olla suurempi tekijä kuin muutosvastarinta.
Nyt olisi viimeistään hyvä vaihe tukea digitaalisen transformaation vauhtia sillä, että ihmisten kykyä poikkeavaan ajatteluun kasvatettaisiin. Eli pitäisi keksiä riittävän hullu tavoite, siihen pääsemiseen tarvittava tekniikka kyllä kehittyy. Alakoulusta lähtien pitäisi keskittyä ongelmanratkaisuun ja luovuuden lisäämiseen. Kaikkein kummallisimpia hullutuksia esittävät lapset pääsisivät selviytymisleirikouluun, jossa todella otettaisiin mittaa ajatusten toimivuuden tuotteistamisesta. Uskon, että moinen muutos opetusohjelmaan ei olisi kovin mittava muutos lapsille. Päiväkouluikäisten ajatusmaailma on vielä pilaamaton ja vapaana juokseva ideajänis, jonka poukkoilua ei voi hillitä. Muuta kuin istuttamalla vuosia koulussa.
Aikuisilla taas on vastuu itsestään, joten kukin meistä voi pyrkiä kasvattamaan disruptiivisen ajattelun määrää. En kerro miten, voin sen sitten joskus kertoa jarisarasvuomaisissa herätyskokouksissa, joissa tehdään ihmisistä parempia huokealla. Mutta jokaisen kansallinen ja globaali tehtävä olisi miettiä, miten mistäkin saisi parempaa. Kullakin meistä on omat kuplamme, joita voimme kehittää. Toiset voivat miettiä liiketoimintaprosesseja, toiset kryptovaluuttoja. Voisiko osakekursseja ennustaa? Voisiko haarukka olla parempi? Entä tämä kolumni…no, joskus tietenkin on todettava, että nykyisellä ihmiskunnan tietoisuuden ja teknisen tason vallitessa jotkut asiat ovat riittävän hyviä. Mutta ei ehkä enää huomenna.